Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hypon ennuste: Tänä vuonna palataan vanhaan normaaliin ja talous kasvaa kohisten

Koronarokote palauttaa Suomeen tänä vuonna uuden normaalin ja kotimainen kulutus nostaa talouden huimaan kasvuun, ennustaa Suomen Hypoteekkiyhdistys Hypo.

– Ravintolat ja baarit pullistelevat väkeä, kesäfestareilla kaulaillaan ja lapsiperheet pakkautuvat lomalennoille kouluvapaiden aikana aiempaan tapaan, ennustaa Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus tiedotteessa.

Hypon arvio kuluvan vuoden talouskasvuksi on peräti 3,2 prosenttia. Ensi vuoden ennuste on 2,5 prosenttia.

Ennuste perustuu oletukselle, että riskiryhmät saadaan rokotettua kevään aikana ja ettei korona enää kesän jälkeen kiusaa sen enempää taloutta kuin terveyttäkään.

– Tänä vuonna kasvua nähdään kaikissa kysyntäerissä, sillä siirrymme pandemiavuodesta rokotevuoteen. Kotimaan ohella vienti vetää, koska talous toipuu myös maailmalla. Epävarmuudet Suomessa näkyvät investointien kehityksessä, sillä monessa yrityksessä riittää kapasiteettia, eivätkä yritysten taseet tai luottamus kestä panostuksia heti kriisin jälkeen, Brotherus sanoo tiedotteessa.

Rokotteen ja koronataudin välittömän uhan kaikkoaminen saavat Hypon ennusteen mukaan aikaan nousuhuuman, joka peittää alleen "vanhat vaivat". Kriisin jälkeen laskut kuitenkin tulevat Hypon mukaan maksettaviksi ja velkakestävyyttä koetellaan toden teolla.

Matala syntyvyys painaa korkoja alaspäin. Tämä heijastuu talouselämään nin, että investoinnit vähenevät ja kasvu hidastuu.

– Koronakuopasta on vaikea nousta, sillä talouskasvuun tarvittaisiin tuottavuusloikka, jota ei kuitenkaan nähdä ilman uusia investointeja, arvioi Hypon analyytikko Juho Keskinen tiedotteessa.

Maailmantaloudessa näkyy Keskisen mukaan Yhdysvaltain kongressiin tehty hyökkäys. Paradoksaalisesti tilanne näyttää loppiaisen tapahtumien jälkeen jopa vakaammalta kuin ennen niitä, sillä hyökkäyksen jälkihoito vahvisti demokratiaa. Jos vallanvaihto sujuu rauhanomaisesti, Hypo ennustaa talouden vahvistuvan.