Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaveriporukan vitsistä syntyi Malmia ja lähiöitä ylistävä biisi – "Jos olisin kasvanut jossain hienommalla alueella, kasvatukseni ja luonteeni olisivat aika erilaisia"

Musiikki: Räppäri Rauno Jürisen kaveriporukan vitsistä syntyi Malmia ylistävä biisi. Alueella on vahva vaikutus artistin musiikissa edelleen.

Rap-artisti Rauno Jürise, 31, taiteilijanimeltään Jyrise, riimittelee musiikkivideolla kauppakeskus Malmin Novan katolla. Hän ja viisitoista muuta malmilaista päättivät yhdessä tehdä marraskuussa julkaistun Malmi – Vanhat kuviot -biisin, jossa porukka muistelee nuoruuttaan.

Lähiöromantiikalla höystetty ylistyskappale lähti alunperin kaveriporukan vitsistä.

– Biisillä olevat henkilöt ovat suurimmaksi osaksi lapsuuden ystäviäni ja porukkamme on ollut kasassa lähes 20 vuotta. Osa heistä on tehnyt aiemmin musiikkia harrastemielellä. Olimme keskenämme heittäneet läppää, että pitäisikö tehdä yhdessä biisi. Itse olen tehnyt musiikkia 17 vuotta, joten osaamista sillä saralla löytyy, ja päätin vetää sen vitsin todeksi, Jürise kertoo.

Hän itse muutti perheensä kanssa Virosta Suomeen kolmevuotiaana vuonna 1992. Aluksi perhe asui hetken aikaa Vuosaaressa, mutta muutti pian Malmille, jossa Jürisen vanhemmat edelleen asuvat hänen lapsuudenkodissaan.

Onnellinen lapsuus ja nuoruus Malmilla kuuluvat Jürisen, joka nykyään asuu Herttoniemenrannassa, kirjoittamissa lyyrikoissa.

– Kun mietin nuoruuttani, minulla ei tullut ulkopuolinen olo. Pihapiirissä, johon muutin, 70 prosenttia asukkaista oli ulkomaalaisia. Porukkaan oli helppo sopeutua, eikä ollut mitään kiusaamista. Kun meni pihalle, siellä oli kaikennäköistä ja väristä porukkaa, johon oli kiva tutustua, Jürise kuvailee.

Kaveriporukassa moni kuunteli räppiä. Ensimmäisen rap-biisinsä Jürise teki neljännellä luokalla, kun alakoulun opettaja kysyi, haluaisiko tämä perustaa bändin kahden ystävänsä kanssa.

15-vuotiaana Jürise ihaili tuttujaan, jotka tekivät musiikkia ja kysyi, voisiko hänkin tehdä heidän kanssaan kappaleita. Vastaus oli myönteinen ja pian Jürise löysi itsensä nuorisoasiainkeskus Hapen äänitystiloista. Tekemisen kaava ei ollut hänelle lainkaan tuttua ja biisikin oli tekijänsä mielestä huono.

Vastoinkäyminen ei kuitenkaan lannistanut Jürisea, vaan hän kirjoitti uuden kappaleen ja parin viikon jälkeen meni uudestaan samaan paikkaan äänittämään. Paikan ohjaaja miksasi biisin, jonka Jürise julkaisi Mikseri.net-sivustolla.

– Näytin biisin kavereille ja kaikki olivat fiiliksissä siitä. Olin yllättynyt, sillä olin itse aika skeptinen. Se oli vähän samanlainen tilanne, kun ihminen kuulee ensimmäistä kertaa oman äänensä nauhalta eli vähän kummallinen. En tiennyt, oliko ääneni tarpeeksi hyvä räppäämiseen.

Jürise kuitenkin jatkoi musiikin parissa ja nuorisoasiainkeskuksen ohjaaja ja tuottaja Mats Takila perusti Helsinki Freedom Recordsin, joka oli niin sanottu levy-yhteisö, jonka kautta nuoret tekivät musiikkia. Porukasta pinnalle ponnisti muun muassa Mikael Gabriel.

Vuosien aikana Jürise on jatkanut musiikin tekemistä ja tuottamista päivittäin.

– Jos olisin kasvanut jossain hienommalla alueella, uskon, että kotikasvatukseni ja luonteeni olisivat aika erilaisia. Lähiössä kasvaneilla ja esimerkiksi Malmi-porukalla on se asenne, että vaikka heillä ei olisi mitään, niin heillä on suuri sydän. Nämä ihmiset ovat muovanneet minusta sellaisen kuin olen ja se näkyy myös musiikissani. Jos olisi kasvanut jossain rikkaalla alueella, en voisi räpätä siitä, mistä räppään nyt tai kertoa samoja tarinoita.