Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Huomio työmatkalaiset, pyry vie osan junavuoroista pääkaupunkiseudun liikenteessä

Junalla liikkuvien kannattaa varata matkan tekoon tiistaina ja keskiviikkona tavallista enemmän aikaa, sillä tuleva lumipyry vaikuttaa myös VR:n toimintaan.

VR:n viestinnästä kerrotaan, että lumentulon vuoksi pääkaupunkiseudun junavuoroja vähennetään. A- ja K-junat ajavat koko tiistain ja keskiviikon 20 minuutin vuoroväleillä. Se on normaali osan päivää, mutta ruuhka-aikoina vuoroväli on yleensä 10 minuuttia.

VR:n viestinnästä suositellaankin, että matkustaja tarkastaisi ennen matkaan lähtöä, mikä vuoro ajetaan.

VR on varautunut poikkeukselliseen myräkkään myös lisäämällä resursseja: esimerkiksi kalustoa puhdistetaan tavallista tiheämmin ja kuljettajia on tavallista enemmän varalla.