Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pyöräteitä suolataan Helsingissä entistä enemmän – tehohoidettujen reittien osuus kasvoi tänä talvena 20 kilometriä

Pyöräliikenteen tärkeimpiä reittejä hoidetaan tehostetusti talviaikaan. Pyörätien vieressä kulkeva kävelytie hoidetaan myös yhtä hyvin, jos se on mahdollista, kaupunki kertoo.

Tänä talvikautena tehokas talvihoito alkaa neljällä uudella reitillä.

Uusia osuuksia ovat Teollisuuskatu sekä reitit Oulunkylästä Malmille, Töölöstä Pikku Huopalahteen sekä Itäkeskuksesta Vuosaaren satamaan.

Käytännössä suurimmalla osalla reittejä tehostettu talvihoito tarkoittaa harjasuolausta. Lumen aurauksen sijaan lumi poistetaan harjaamalla.

Liukkaudentorjunta hoituu suolauksen avulla sepelin sijaan.

Tällä hetkellä tehostetussa talvikunnossapidossa on kaikkiaan noin 65 kilometriä kävely- ja pyörätietä. Reittien pituus kasvoi noin 20 kilometriä tänä talvena.

Kaupunki on antanut esimerkkejä tehostetussa talvihoidossa olevien kävelyteiden hoidosta. Kävelytie harjasuolataan, jos se kulkee samassa tasossa pyöräväylän vieressä, esimerkiksi Sörnäisten rantatiellä ja Teollisuuskadulla. Töölönlahden länsipuolella kävelytie puolestaan hoidetaan auraamalla ja hiekoitussepelillä, pyöräväylä harjasuolataan.

Useilla reiteillä on yhdistetty jalkakäytävä ja pyörätie, jotka hoidetaan samalla kertaa harjasuolaamalla.

Helsingin kaupunki huolehtii pyöräteiden talvikunnossapidosta sekä esikaupungeissa että keskustassa. Jalkakäytävien talvikunnossapidon vastuu sen sijaan vaihtelee. Kantakaupungissa ne ovat kiinteistön vastuulla ja muualla kaupungin hoidossa.

Jos jalkakäytävä on kiinteistön vastuulla, kiinteistö vastaa sen hoidosta myös siinä tapauksessa, että vieressä kulkee kaupungin harjasuolattu pyörätie.

Tänä talvena tehostettu talvihoito laajenee neljälle uudelle reitille. Harjasuolausta tehdään nyt Teollisuuskadulla sekä Itäkeskuksen ja Vuosaaren sataman välillä.

Palaute talvikunnossapidosta tulee lähettää aina ensisijaisesti palautejärjestelmän hel.fi/palaute kautta. Näin palaute ohjautuu parhaiten kyseisen alueen urakoitsijan työnjohdolle, sen käsittelyä seurataan ja tieto tilastoituu.