Korona näyttää muuttaneen helsinkiläistenkin asumispreferenssejä. Monet kantakaupunkilaiset vaihtoivat viime vuonna isompaan kotiin vähän kauempana ydinkeskustasta. Hyväkuntoiset kerrostalokolmiot Itä-Helsingissä kiinnostavat ostajia.
– Helsinki kasvaa voimakkaasti itään päin. Meillä suurin kysyntä on jo jonkin aikaa kohdistunut Itä-Helsingin tietyillä asuinalueilla sijaitseviin kerrostalokolmioihin, kertoo Sp-Koti Helsinki Merihaan yrittäjä Nikita Missiouk.
– Erityisesti Länsi-Herttoniemi on vetänyt asunnonostajia Kalliosta ja kantakaupungista. Hintataso noussut voimakkaasti viime vuosina. Suurin kiinnostus näyttää nyt siirtyneen Herttoniemestä Roihuvuoreen.
Vielä vuosi sitten nuoret lapsettomat parit ostivat pääasiassa kaksioita, nyt välittäjän mukaan lisähuoneen kaipuussa kolmioita.