Blini-viikot ovat vauhdissa –  Lasipalatsissa syntyi korona-aikana toinen uusi perinne

Ilmiö: Ilman suurta hypetystä tästä herkusta juurtui Helsinkiin tammikuinen tapa. Lasipalatsissa syntyi koronassa toinen uusi perinne.

Weeruskan keittiöpäällikkö Sebi Suarez Katainen viimeistelee blinit asiakkaalle. Sakari Nupponen
Sakari Nupponen

Sakari Nupponen

Alppilan Weeruskassa talven blinisesonki jatkuu jo toista viikkoa. Perinteen loi samaan konserniin kuuluva Lasipalatsi. Blinejä menee keittiöpäällikkö Sebi Suarez Kataisen mukaan noin 300 viikossa.

– Ainakin Helsingissä tämä on erittäin suosittu alkuvuoden teema. En osaa varmuudella muusta Suomesta sanoa, mutta meillä asiakkaat tulevat ihan varta vasten blinejä syömään heti tammikuussa. Lasipalatsissa blinit ovat olleet perinne jo yli 20 vuotta, ja muissa ravintoloissamme on viime vuosina seurattu Lasipalatsin viitoittamaa tietä, Ravintolakolmion toimitusjohtaja Joonas Keskinen kertoo.

Hänen mukaansa loogista ja itsestään selvää oli tänäkin vuonna – koronasta huolimatta – lähteä liikkeelle tutuilla ja perinteisillä bliniviikoilla.

Korona toi kuitenkin yhden uuden perinteen, johon myös blinin paisto vastaa: kassit. Lasipalatsi aloitti ison luokan ulosmyynnin ”vappukasseista”, ”äitienpäiväkasseista” ja ”juhannuskasseista”.

– Toki Wolt ja Foodora ovat käytössä, mutta nämä kassit ovat meidän täysin oma tuotteemme kuljetuksista lähtien.

Keskisen mukaan kassitoimitukset ovat keränneet jo kanta-asiakkaita – jopa sellaisia, jotka ovat tilanneet jok'ikisen kassin. Nyt siis uutuutena lähtevät liikkeelle blinikassit.

Ovatko ne bisnes vai vain PR-työtä?

– Kyllä tämäkin toiminta auttaa liiketoiminnassa. Tällä hetkellä ei ole edes varaa tehdä sellaista, joka olisi vain PR-työtä. Kaikkien toimintojen tulee olla kannattavuudeltaan positiivisia, jotta niitä on järkevä ylläpitää.

Hän povaa myös tulevaa:

– Uskon, että nämä kassit jäävät myös sitten kun aikanaan tilanne normalisoituu.

Tammikuussa vietetään blini-viikkoja. Sakari Nupponen

Ravintolakolmion paikoista bliniviikkoja pitävät myös Lauttasaaren Casa Mare, Juttutupa ja Meripaviljonki.

Lasipalatsin bliniviikot alkoivat vuonna 2000. Idean isä oli Joonas Keskisen viime vuonna edesmennyt isä Heimo Keskinen, joka oli hankkinut Lasipalatsin yhtiöönsä 1999.

– Ravintolakolmiossa oli ollut aiemminkin teemaviikkoja, esimerkiksi Casa Maren Pizzaviikot aloitettiin jo 1995. Kyllä nämä teemaviikot olivat mielestäni aluksi isäni ajatus, joka vakiintui meillä normaaliksi tavaksi toimia

– Sittemmin meidän avainhenkilömme ovat tuoneet lisäideoita teemaviikkoihin, kuten Meripaviljongin kuningasrapuviikot, simpukkaviikot ynnä muuta sellaista, Keskinen kertoo.

Maailman vanhimmassa venäläisessä Bellevuessa ovat meneillään klassikkoviikot kuun loppuun asti, ja niihin kuuluvat tietenkin myös blinit. Saslikissa on blinimenu ja blinit à la carte -listalla 21.4. asti.

Vallilan BLINIt avautuu talviloman jälkeen 15. tammikuuta. Paikka on erikoistunut venäläiseen pikaruokaan.

Purpurin slaavilaiset ja erityinen Villen (Haapasalo) blinimenu on tarjolla 27.1.–13.2., ja menulle naitetaan gruusialaisia viinejä, kuten Tbilvino Rkatsiteli, Tbilvino Mukuzani ja Askaneli Manavi.

Muita stadilaisia blinimestoja ovat muiden muassa Salutorget ja Töölönranta. Kappelissa, Zetorissa ja Salvessa bliniviikot jatkuvat 28. maaliskuuta asti, Vltavassa 28. helmikuuta asti.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut