Itäkeskuksen yliajopaikalle vaaditaan liikennevaloja adressilla

Turunlinnantiellä on vilkas liikenne sekä paljon jalankulkijoita Itiksen ja Puhoksen välillä. Arkisto
Jari Pietiläinen

Jari Pietiläinen

Turunlinnantiellä suojatiellä tapahtunut yliajo on poikinut helsinkiläisten keskuudessa vaatimuksen, jonka mukaan suojatielle tulisi asentaa liikennevalot.

Helsinkiläismies ajoi jouluaatonaattona 23. joulukuuta kauppakeskus Itiksen ja Puhoksen parkkipaikan välillä sijaitsevalla suojatiellä kolmen ihmisen yli.

Äiti ja kaksi hänen lastaan joutuivat sairaalahoitoon. Yliajajaa epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja kolmesta vammantuottamuksesta.

Verkkoon on jouluna luotu adressi, jonka allekirjoittajat vaativat, että kyseiselle Turunlinnantien suojatielle asennetaan liikennevalot jalankulkijoille.

Adressissa muistutetaan, että suojatiellä on 40 km/h nopeusrajoitus, mutta tämäkään ei ole estänyt useiden vaaratilanteiden syntyä.

– Tuo suojatie on kyllä hyvin vaarallinen, sillä liikennettä on Turunlinnantiellä paljon, kertoo Helsingin Uutisten tavoittama adressin perustaja, Puotilassa asuva Ahmed Hassan.

Hassan toivoo, että myös Puhoksen ostoskeskuksen yrittäjät allekirjoittaisivat adressin.

Samalla suojatiellä sattui vakava onnettomuus myös marraskuussa 2017, jolloin henkilöauto törmäsi kuusivuotiaaseen poikaan, joka lensi törmäyksen voimasta noin kolmen metrin matkan ja putosi ajoradalle.

Adressin allekirjoituksineen aiotaan toimittaa Helsingin kaupungin päättäjille.

– Mikäli liikennevaloja ei saada, toivomme edes korotettua hidastetta ennen suojatietä, adressissa vedotaan.

Adressi on kerännyt noin 350 allekirjoittajaa.

Vetoomuksen voi allekirjoittaa 15. helmikuuta saakka osoitteessa www.adressit.com.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut