Liikunta: Herttoniemeläisen kuntokeskuksen yrittäjä sanoo saaneensa enemmän kiitosta kuin kuittailua aukiolosta. Kaupungin sisäliikuntapaikat sulkeutuivat marraskuussa.
Perinteisesti vuodenvaihteen jälkeen kuntosalit täyttyvät uusista asiakkaista. Tänä vuonna koronaepidemia on kuitenkin tyrehdyttänyt jäsenyyksien kasvun.
Herttoniemen EasyFit-kuntosalilla on rauhallista. Salin toimitusjohtaja Henkka Hyttinen kertoo, että näky poikkeaa vahvasti aiemmista vuosista.
– Normaalisti tammikuussa solmimme yli toistasataa uutta jäsenyyttä, mutta tässä tammikuussa puhutaan kymmenistä. Ero on huomattava viime vuoteen tai edelliseen. Korona on siinä suurin tekijä. Ihmiset eivät uskalla tulla ja kokoontumisrajoitukset ovat alle kymmenen henkeä, Hyttinen kuvailee.
Sama ilmiö on nähtävissä Elixialla. Suomen Elixian maajohtaja Jussi Raita kertoo, että normaalisti tammikuun myynnit voivat olla jopa kolminkertaiset verrattuna kesäkuukausiin. Elixialla on keskuksia muun muassa Pitäjänmäessä, Kalasatamassa, Salmisaaressa, Sörnäisissä, Talissa, Töölössä, Viikissä, Herttoniemessä ja useita keskustassa.
Mennyt vuosi ja uuden vuoden alku ovat olleet kuitenkin poikkeuksellisia.
– Kävijämäärät ovat olleet tasaisesti alle viime vuoden kävijämäärien. Nyt tammikuussa on kuitenkin pientä nousua ollut nähtävissä, Raita kertoo.
Meidät on turhaa leimattu pahaksi paikaksi.
Marraskuun lopussa Helsingin kaupunki sulki omat sisäliikuntatilansa muiden yleisölle avoimien julkisten tilojen mukana.
Myös yksityisiä toimijoita suositeltiin keskeyttämään sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta. Rajoitukset ovat toistaiseksi voimassa tammikuun loppuun saakka.
Hyttisen ja Raidan mielestä tilanne on kohtuuton kuntosaleja kohtaan. Kummankin mukaan kuntosalit pystyvät toimimaan vallitsevassa kriisissä vastuullisesti antamalla ohjeistuksia asiakkailleen. Heidän mukaansa ohjeita myös noudatetaan.
Ohjeistuksiin kuuluu muun muassa maskisuositus salien yleisissä tiloissa, hygieniasta huolehtiminen ja turvavälien pitäminen. Myös ryhmäliikuntatuntien osallistujamäärä on rajoitettu Elixialla yhdeksään ja EasyFitillä kymmeneen.
Kumpikin yritys tarjoaa treenimahdollisuuksia myös verkossa.
Enemmän kiitosta kuin kuittailua.
– Sosiaali- ja terveysministeriön antamaan suositukseen ei ole perusteita ja valitettavasti he eivät ole tutkineet, miten vastuullisesti kuntosalit pystyvät toimimaan hyvien käytäntöjen kautta. Toivon jatkossa parempaa yhteistyötä viranomaisten kanssa ja aitoa mahdollisuutta siihen, Raita sanoo.
Hyttisen mukaan he ovat saaneet kiitosta siitä, että ovat auki.
– Enemmän kiitosta kuin kuittailua.
Hän ihmettelee salien leimaamista koronapesäkkeiksi.
– Yhdysvalloissa tehtiin tutkimus, jossa 50 miljoonan kuntosalikäynnin otannasta 0,0023 prosentissa todettiin tartuntoja. Sinänsä kuntosalit eivät ole vaarallisia paikkoja. Vaarallisempia ruokakaupat ovat, Hyttinen sanoo.
– Meidät on turhaan leimattu pahaksi paikaksi, ihmiset eivät uskalla tulla ja irtisanovat jäsenyyksiä. Tämä on elinkeinoni, eikä meillä ole puskuria, jolla pitäisimme keskuksen elossa, jos asiakkailta ei tule maksuja. Jos joutuisimme nyt sulkemaan, niin emme kyllä enää sen jälkeen avaisikaan, hän jatkaa.