Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mika Väistö, 44, käveli kaikki Sipoonkorven reitit ja kertoo nyt suosikkinsa: "Yksi parhaista vaikka ei ole suosituimpien joukossa"

Retkeily: Sipoonkorven kansallispuistossa viehättää sen monipuolisuus.

Kun kokenut matkailija ei pääse reissun päälle, löytyy hyviä kohteita löytyy myös aivan kodin vierestä.

Rantapalloon matkablogia pitävä Mika Väistö kulki syksyn aikana kaikki Sipoonkorven kansallispuiston ulkoilureitit läpi ja kirjoitti niistä kuvien kera blogiinsa.

Normaalisti Väistö matkustaa ulkomaille noin 5–6 kertaa vuodessa. Reissuilla hän on käynyt kaikilla mantereilla, pois lukien Manner-Afrikka ja Antarktis, mutta nyt korona-aikaan matkailunälkää on tyydyttänyt kotimaanmatkailu.

– En ole koskaan ollut mikään himoretkeilijä, mutta nyt on tullut harrastettua aika paljon luontojuttuja, kertoo Väistö.

Sipoonkorven lisäksi kuluneen vuoden aikana Väistölle ovat tulleet myös tutuiksi myös muut Suomen kansallispuistot. Sipoonkorpi on silti tullut Väistölle kaikista tutuimmaksi ”kotipuistoksi”.

Väistön tarkoituksena ei ollut ottaa kaikkien reittien kävelyä mitenkään erityiseksi projektiksi, vaan näin vain pääsi käymään. Samalla matkablogiin syntyi uutta materiaalia.

– Tuolla tulee käytyä hyvin usein joko perheen kanssa, tai sitten arkiaamuisin yksinkin.

Sipoonkorven kansallispuisto on perustettu vuonna 2011 ja se on Suomen 36. kansallispuisto. 23 neliökilometrin puisto levittyy Helsingin, Vantaan ja Sipoon alueille. Vuonna 2020 kävijöitä kansallispuistossa oli 128 510, kun vuonna 2019 kävijöitä oli 76 578.

Toisinaan ruuhkaisimpina aikoina parkkipaikkaa oli vaikea löytää ja nuotio- ja taukopaikoille oli suorasta jonoa. Metsähallitus on toivonutkin, että ruuhkaisimpina aikoina kaikki eivät yrittäisi samalle parkkipaikalle.

Syksyllä kävijämäärät hieman laskivat. Väistökin huomasi, että ruuhkaisimpina aikoina kannattaa valita jokin syrjäisempi reitti.

Etenkin perheen kanssa Väistö on kiertänyt vähemmän ruuhkaisia ja lyhyempiä reittejä. Sieltä löytyi myös yksi hänen Sipoonkorven suosikkireiteistään:

– Fiskträsk oli yksi parhaista retkistä, vaikka paikka ei ole puiston suosituimpien joukossa.

– Reitti on noin neljä kilometriä ja matkana varrella on kaunista järvimaisemaa ja hyvin rauhallista jopa viikonloppuna, hän tunnelmoi.

Yksin arkiaamuisin puistosta on tosin saanut nauttia aivan rauhassa.

Itsekseen käveltynä paras reitti onkin ollut reitti joka lähtee ja päättyy Kuusijärveltä ja kiertää Kalkinpolttajanpolun pidemmän reitin. Matkaa tulee näin noin 15 kilometriä.

Väistön mielestä yksi Sipoonkorven parhaista puolista onkin monipuolisuus: puistosta löytyy helppoja ja lyhyitä reittejä esimerkiksi perheille, mutta samalla pidempiä ja vaativampia reittejä niitä haluaville.

Hän on myös pannut merkille sen, että Sipoonkorven puistoa hoidetaan hyvin ja ainakin hänen silmäänsä reiteillä noudatetaan muita ja luontoa kunnioittavaa retkeilijän etikettiä, eli jokainen vie omat roskat mennessään.