Savonkadun ympäristöön noin seitsemän hehtaarin kokoiselle alueelle suunnitellaan uusia työpaikkoja, kivijalkaliikkeitä, aukioita, puistoja, työtiloja, asuntoja ja erilaisia palveluja.
Tavoitteena on saada kaupunkilaiset kattavasti mukaan kehittämään Alppilan, Konepajan ja Keski-Pasilan väliin sijoittuvasta alueesta hiilineutraali korttelialue sekä luomaan yhteisöllinen, aktiivinen ja viihtyisä katutila osana laajentuvaa kantakaupunkia.
Kaupunginhallitus hyväksyi 11. tammikuuta rakennusyhtiö NCC:n kehittämisvarauksen Savonkadun alueelle.
Kehittämisvarausalue sisältää alustavasti yhteensä noin 160 000 kerrosneliön laajuudelta toimitilarakentamista Savonkadun molemmin puolin, hotelli-, liiketila-, pysäköinti-, hybridi- ja opetustiloja sekä asuntoja. Rakentaminen alkaa aikaisintaan vuonna 2023.
Tietoa kehitysvaiheen suunnittelusta, alueesta sekä osallistumismahdollisuuksista sekä karttakysely kaupunkilaisille löytyy osoitteesta www.savonkatukehittyy.fi.
Erityisesti alueen kallioiden kohtalo on huolestuttanut asukkaita.
Näkemysten ja tietojen keräämiseksi järjestetään muun muassa tutkimuksia, kyselyitä, haastatteluita, virtuaalinen maastokävely sekä asukastilaisuus. Nyt auki olevassa ensimmäisessä karttakyselyssä voi vastata kysymyksiin alueen nykyisistä käyttötavoista sekä kertoa ajatuksia Savonkadun kehittämisestä.
Kesän aikana esitellään vaihtoehtoisia suunnitelmia, jotka perustuvat vuorovaikutuksesta saatuihin lähtötietoihin. Kaupunkilaisilla on mahdollisuus antaa suunnitelmista palautetta Kerro kantasi -palvelun kautta. Kommentteja hyödyntäen laaditaan tarkempi alueellinen suunnitelma asemakaavamuutoksen pohjaksi.
– NCC:lle tämä on erinomainen tilaisuus päästä yhdessä kaupunkilaisten kanssa kehittämään uutta Alppilaa, muotoilee tiedotteessa NCC:n senior developer Heikki Alén.
Arkkitehtuurilla haetaan korkeatasoista, tiivistä kaupunkirakennetta ja yhdistävää tekijää historiallisen Konepaja-alueen ja uuden Keski-Pasilan alueen välille.
Asuinkortteleiden ja toimitilakortteleiden väliin jää vihervyöhyke avokallioineen.
Suunnittelun arkkitehtina toimii JKMM Arkkitehdit ja hankkeen maisemasuunnittelijana Nomaji maisema-arkkitehdit Oy.
Energiatehokkuuden saavuttamiseksi hankkeessa keskitytään paikallisten resurssien, kuten geoenergian, aurinkosähkön ja -lämmön, hyödyntämiseen.
NCC suunnittelee rakennettavien rakennuksien käyttöasteen nostamista tilaresurssien jakamisen kautta yhdessä kiinteistöalan startup Spacent Oy:n kanssa.