Asuntokaupan ilmiöitä: kodinvaihto etätyöpisteen vaatimien lisäneliöiden vuoksi – "Hyvistä mökeistä lienee kova kilpailu myös tänä keväänä ja kesänä"

Erilaisia etätyöpisteitä viriteltiin koteihin viime vuonna koronaepidemian myötä. Arkisto / Anna-Kaisa Kallio
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Sekä asuntokauppa että lainakysyntä elpyivät koronanotkahduksesta nopeasti. Samalla viime vuosi oli historiallisen hyvä mökkikaupalle. Nyt asuntomarkkinoilla on odotettavissa myös vilkas kevät, tiedottaa OP Ryhmä.

Vaikka koronapandemia vaikuttaa vielä erityisesti alkuvuonna sekä talouteen että ihmisten käyttäytymiseen, asuntomarkkinaan sillä ei näyttäisi juuri olevan vaikutusta.

– Kuluttajien syyt vaihtaa asuntoa eivät ole muuttuneet, ja samalla monella on kasvaneen etätyökäytännön myötä tarvetta lisäneliöille. Odotamme myös myyjien rohkaistuvan ja sen tukemana kysynnän ja tarjonnan lähentyvän toisiaan, kertoo OP Kodin johtaja Lasse Palovaara tiedotteessa.

Huhti–toukokuussa asuntokaupan hiljentyessä mökkikauppa sitä vastoin vilkastui jatkuen koko loppuvuoden ajan. Kokonaisuudessaan vuonna 2020 mökkejä ja vapaa-ajanasuntoja myytiin lähes 32 prosenttia enemmän edelliseen vuoteen verrattuna, OP:n tiedotteessa sanotaan.

– Vaikka koronarokote saataisiin laajasti jo ennen kesää, uskon että moni haluaa edelleen toteuttaa kotimaan mökki- ja matkailu-unelmaansa, joten hyvistä mökeistä lienee kova kilpailu myös tänä keväänä ja kesänä, Palovaara arvioi.

OP Kotien mukaan koronapandemian aiheuttama notkahdus asuntokaupassa ajoittui huhti–toukokuulle, jolloin kauppamäärä oli yli viidenneksen pienempi vuoteen 2019 verrattuna. Markkina elpyi kuitenkin kesällä nopeasti, ja syyskuu oli jo vuoden paras kauppakuukausi. Kokonaisuudessaan OP Kodit myivät asuntoja koronavuonna hieman edellisvuotta enemmän.

OP:n asuntorahoituksen kysyntä kasvoi viime vuonna alueellisesti eniten Uudellamaalla (lähes kuusi prosenttia) ja Pirkanmaalla (noin kolme prosenttia). Eniten laskua oli Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa, joissa molemmissa kysyntä laski reilut viisi prosenttia.

Koti tietyn erikoispalvelun läheltä on alkanut kiinnostaa – "Väestön ikääntyminen ja koronatilanne muuttavat suhtautumista"

Asuntokauppoja koskevien riitojen taustalla on yksi keskeinen syy

Välittäjä: Asuntomarkkina ylikuumentunut monin paikoin Helsingissä – nämä alueet puolestaan ovat mainettaan parempia

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut