Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Liikenteessä luvassa jälleen erittäin huono ajokeli – Ilmatieteen laitos varoittaa myös jalankulkijoita

Torstaille on luvassa lumipyryä ja kovaa tuulta, mikä merkitsee jälleen hankaluuksia liikenteessä.

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen torstaille erittäin huonosta ajokelistä. Liikenteessä on odotettavissa mahdollisesti suuria häiriöitä ja onnettomuusriski on huomattava.

– Olemme antamassa myös jalankulkuvaroituksen, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto.

Torstaina on pakkasta, mutta iltaa kohti sää lauhtuu ja se aiheuttaa liukkautta.

– Lumi tamppaantuu ja lumen tai jään päällä on vettä, mikä lisää liukastumisen vaaraa, Karusto sanoo.

Uudellamaalla pakkasta on torstaina päivällä noin kymmenen astetta. Lumisateen lisäksi myös tuuli voimistuu ja se aiheuttaa lumen kinostumista ja pöllyämistä, mikä heikentää ajokeliä ja näkyvyyttä.

Lunta sataa torstaina paikoin viidestä kymmeneen senttiä.

– Myräkkä ei ole ihan niin laaja kuin viime viikolla, kun tämä osuu vain yhteen päivään. Liikkumisessa on kuitenkin varauduttava hitauteen ja hankaluuteen, huomauttaa Karusto.

Ilmatieteen laitoksen varoitus erittäin huonosta ajokelistä on voimassa perjantain vastaiseen yöhön asti.

Yöllä alkaneet lumisateet jatkuvat torstaina aamupäivän ja iltapäivän aikana.

– Uudenmaan kohdalla sateet heikkenevät illalla hetkeksi. Perjantain vastaisena yönä voi vielä tulla pieni annos lumisadetta, Karusto selvittää.

Perjantaina lämpötila nousee plussan puolelle ja etelärannikolle on luvassa märkää sadetta. Uudellamaalla päivä voi silti sujua poutasäässä, Karusto arvelee.

– Ennusteessa on vielä paljon epävarmuutta, mutta Uudenmaan pohjois- ja ehkä keskiosissakin voi sataa räntää tai vettä.

Viikonloppua kohti mennään melko lauhassa säässä. Sunnuntaina sää viilenee jälleen ja etelään voi tulla uusi lumisadeannos. Karusto arvioi, että lunta sataisi sunnuntaina viitisen senttiä.