Helsingissä toimii erikoinen ravintolaketju, joka tarjoaa kanta-asiakkailleen jopa ilmaista ruokaa –  23 paikan joukossa todellisia baariklassikoita

Ennen koronarajoituksia Alppilan Kultaisessa Kulauksessa järjestettiin paljon live-leikkoja. Viime vuoden maaliskuussa esiintymässä oli räppäri OG Ikonen. Taidenäyttelyjä ravintolassa järjestetään edelleen. Aapo Siippainen / Arkisto
Sakari Nupponen

Sakari Nupponen

Pukinmäen Puksu Room on yksi Restaring Oy:n ketjuun kuuluvista ravintoloista. Se on siinä mielessä erikoinen ketju, että se ei omista paikkojaan, vaan kaikki yrittäjät ovat yksityisiä.

– Meille se oli jossain toimintamme kehitysvaiheessa hyvin tärkeä kumppani ja olemme siitä kiitollisia, Puksun Hardev Gill sanoo.

Helsinkiläinen lähiöbaari keksi näyttävän vaihtoehdon halvalle oluttuopille –  "Idea tarttui mukaan keskustasta"

Pääkaupunkiseudun ravintolamaailma ei siis ole vain osuustoiminnallinen HOK-Elanto ja pörssiyhtiö NoHo Partners.

Restaring laskee että sillä on ringissään 23 ravintolaa Helsingissä, kolme Espoossa ja kaksi Vantaalla. Useimmat niistä toimivat lähiöissä, joista suuryritykset ovat vetäytyneet keskustaan ja kauppakeskuksiin. Takavuosina ykköspaikka oli Pitäjänmäen Wossikka, jossa järjestettiin muun muassa viinitastingeja ja tietokilpailuja sekä kesätapahtumia.

Restaring Oy:n toiminta on liikevaihtotietojen mukaan hiipunut aiemmista vuosista. Viime vuoden kohokohdiksi jäivät heinä-elokuinen kesäkiertue, jossa ravintolat tarjosivat kantiksilleen ilmaista ruokaa ja pokeriturnaus. Kauden huipennus – 31 ravintolan kinkkubingo finaaleineen – piti perua koronan takia.

Rinkiin kuuluu edelleenkin todellisia kaupunkihistorian klassikkoja ja kaupungin vanhimpia ravintoloita ja suurella osalla niistä on myös alkuperäiset suomalaiset nimet, kuten:

Käpy Grilli Käpylässä. Nimensä mukainen ruoka- ja seurusteluravintola Helsingin olympiakylässä.

Laajasalon Pallogrilli on osa Restaring-ketjua. Kari Serenius rakensi muistoseinän Matti Nykäselle, jonka viimeinen keikka oli ravintolassa helmikuussa 2019. Aapo Siippainen / Arkistokuva

Kultainen Kulaus Alppilassa. Oli aikanaan osa Alkon tytäryhtiön Kantaravintoloiden olutravintolakokeilua. Historiaa sekin.

Ruiskumestari Roihuvuoressa. Moni pitää vuodesta 1975 toiminutta janonsammuttajaa yhtenä Stadin pyhimmistä klassikoista.

Kuparilyhty Kulosaaressa. Paikan perusti nyt uhanalaiseen ostoskeskukseen Ehon leipomo ja se oli Korkevuorenkadun Kuparipennin sisarravintola.

Pallogrilli Laajasalossa nousi jopa valtakunnan uutiseksi mestana, jossa mäkilegenda Matti Nykänen heitti viimeisen laulukeikkansa.

Perinteikäs olutkuppila lopetti Päärautatieasemaa vastapäätä – "Parhaita liikepaikkoja koko keskustassa"

Uusi iso ravintola Helsingin paraatipaikalle – "Rakennetaan myös suuri ulkoterassi"

Jättipizzoista ja litran tuopeista tunnettu Sivuraide-ravintola joutuu sulkemaan: edessä muutto – "Asiakkaat surevat"

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut