Yle: Jopa 32 000 Vastaamon potilaan tiedot ilmestyivät taas verkkoon

Vastaamon asiakkaiden arkaluontoisia tietoja vuodettiin taas nettiin. Risto Aalto/Arkisto

Vastaamon potilastietoja on taas ilmestynyt Tor-verkkoon keskiviikon vastaisena yönä, kertoo Yle. Keskustelupalstalla julkaistun linkin takana on Ylen mukaan jopa 32 000 potilaan tiedot.

Ainakin osa potilastiedoista on Ylen tietojen mukaan aitoja eli luultavasti peräisin Vastaamon tietomurrosta.

Tietomurrossa saatuja potilastietoja ilmestyi Tor-verkkoon eli niin sanottuun pimeään verkkoon ensimmäistä kertaa syksyllä 2020. Tuntematon kiristäjä julkaisi potilastietoja saadakseen rahaa Vastaamolta ja potilailta itseltään. Verkossa julkaistiin kaikkiaan arviolta 33 000 ihmisen arkaluontoiset potilastiedot ja henkilötiedot kenen tahansa luettaviksi.

Poliisi tutkii Vastaamon tietomurtoa ja siihen liittyvää kiristystä törkeänä tietomurtona, törkeänä kiristyksenä ja törkeänä yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä. Vastaamon henkilökuntaan kuuluvia puolestaan epäillään tietosuojarikoksesta, sillä potilastiedot olivat verkossa pitkään ilman kunnon suojausta.

Uusi tieto: Vastaamon potilastiedot olivat verkossa ilman suojausta toista vuotta – Nykyinen omistaja hakee kaupan purkua

Vastaamo-tietomurron tuoma jättimäinen kieltopyyntöjen suma saatiin purettua PRH:ssa

Vastaamo-vuotoa tutkiva poliisi vetoaa, ettei yksityiskohtia julkaistaisi – Ei ole varmuutta, ovatko murtaja ja kiristäjä samat

Vastaamon tietovuodosta tehty huikea määrä rikosilmoituksia – tällainen on uhkausviesti

Hallitus esittää : yksityisetkin potilasrekisterit liitettävä Kantaan – "Potilaan hyvään hoitoon liittyy olennaisesti se, että arkaluontoiset tiedot pysyvät turvassa"

Vastaamon entinen toimitusjohtaja kiistää tienneensä tietovuodosta

Miten toimia jos on Vastaamon tietomurron uhri? Tässä tärkeimmät ohjeet ja neuvot tuen hakemiseksi

Psykoloterapiakeskus Vastaamon luottamuksellisia asiakastietoja päätyi rikollisiin käsiin

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut