Kansalliseen residenssitaiteilija ja uusi kiinnitys

Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Kansallisteatterin uusi residenssitaiteilija on ohjaaja–kirjailija Susanna Kuparinen.

– Tavoitteenamme on tarjota pitkän linjan taiteilijalle parhaat mahdolliset olosuhteet tutkia ja tehdä korkeatasoista teatteritaidetta. Residenssitaiteilijalle taataan resurssit pureutua taiteen olemukseen ja pohdintoihin siitä, miksi taidetta tehdään ja mitä teatteri on. Susanna Kuparinen on yksi tämän ajan tärkeimpiä teatteritaiteilijoita, jonka teoksilla on voimakas yhteiskunnallinen painoarvo, luonnehtii pääjohtaja Mika Myllyaho.

Kuparisen uutuusteos nähdään Kansallisteatterin Vallilan väistötilassa syyskaudella 2021. Hän työskentelee residenssitaiteilijana vuoden verran.

Janne Reinikainen on kiinnitetty vakituiseksi näyttelijäksi. Reinikainen on tunnettu elokuva- ja televisionäyttelijä ja ohjannut lukuisia menestysteoksia, kuten muun muassa Aleksis Kiven Nummisuutarit.

– Olen iloinen, että saamme Janne Reinikaisen vihdoin osaksi vakituista ensembleamme. Olen jo pitkään keskustellut hänen kanssaan kiinnityksestä. Kansallisteatterista jää eläkkeelle tämän vuoden aikana luottonäyttelijöitä, joten vahvan ja monipuolisen näyttelijän panosta tarvitaan, Myllyaho kommentoi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut