Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vintageyrittäjän mukaan 80-luvun asenne on taas osa nuorten pukeutumista – mukavuudellakin oma vaikutuksensa

1980-luku: Vintageyrittäjän mukaan 80-luvun asenne on tullut osaksi nuorten pukeutumista. Säällä ja mukavuudella on kuitenkin oma vaikutuksensa.

Nykytrendeistä voi bongata elementtejä 1980-luvun muodista. Harvalla on yllään värikkäitä tuulipukuja tai aerobic-asustusta, mutta esimerkiksi isot collegepaidat, bleiserit, neuleliivit ja kivipestyt farkut ovat löytäneet tiensä 40 vuoden takaa takaisin trendien pariin.

Vintagekauppojen ja UFF-myymälöiden vintagevalikoima on kasvattanut suosiotaan nuorten parissa.

Vaikka värikkäitä tuulitakkeja ei tule talvisessa Helsingissä vastaan, Variety-vintageliikettä kahdeksan vuotta pyörittänyt Juho Pihlajaoja näkee kasarin räväkämmän puolen etenkin nykynuorten asenteessa pukeutumista kohtaan.

– Jos miettii 80-luvun muodista yhteneväisyyksiä tähän päivään, tulee mieleen tietynlainen rohkeus ja jopa ylilyönnit. Värejä käytetään enemmän. Se ei tarkoita suoraan kasarityyliä, mutta tavallaan tietynlainen teatraalisuus on läsnä. Nuoret ovat nykyään taas rohkeita pukeutujia. Individualismin kautta vuosikymmenissä on aika paljon samaa, Pihlajaoja selittää.

Hänen liikkeensä ei keskity tietyn vuosikymmenen muotiin, vaan on kokoelma eri alakulttuurien tyyleistä. New Yorkissa asunut Pihlajaoja koki Suomen vintageskenen aiemmin olleen melko kostyymipukeutumista, mutta siinä vaiheessa, kun vintagea alkoi näkyä poptähtien yllä, hän ymmärsi ilmiön muovautuvan suuremman yleisön suuntaan.

Suomessa kuitenkin vallitsee edelleen käytännöllinen suhtautuminen pukeutumiseen.

Vintagevaatteiden viehätys on osittain saavuttamattomuus, mitä luksus edustaa.

Kampissa vastaan tulee Inkeri Mansikka, 24, punaisessa talvitakissa, neulepaidassa, vaaleissa farkuissa ja Dr. Martensin maihareissa.

– Olen aika rento ja mukavuudenhaluinen pukeutuja. Urheilen paljon, mikä vaikuttaa myös tyyliini. Tykkään sporttimerkeistä, mutta myös Leviksestä ja Calvin Kleinista, hän kertoo.

Ystävyksien Anni Nikkilän, 16, ja Edit Grönroosin, 16, pukeutumiseen vaikuttaa sää, mutta myös oma fiilis. He ostavat vaatteensa usein nettikaupoista tai ulkomailta. Kummankin suosikkikauppa on Zara.

– Aika tavallisista kaupoista, Grönroos täsmentää vaatehankintoja.

He löytävät tyyli-inspiraatiota eniten sosiaalisesta mediasta.

– Esimerkiksi malli Hailey Bieberillä on mielestäni kiva tyyli, Nikkilä sanoo.

– En seuraa ketään tiettyä. Katson asussa, että värit menevät yhteen. Usein pukeudun mustaan, koska se toimii hyvin. Saan inspiraatiota siitä, miten äitini pukeutuu, Grönroos kertoo.

Nuorten muoti nousi puheenaiheeksi viime syksynä, jolloin kerrottiin, että osa nuorista havittelee entistä selvemmin luksusta ja kalliita vaatteita. Helsingin Uutiset vieraili haastattelemassa nuoria Itäkeskuksessa (HU 18.11.2020), jossa tavatut nuoret totesivat, että osa tykkää ”fleksata” (leveillä) kalliilla tai siltä vaikuttavalla elämäntyylillä.

Pihlajaoja näkee vintagessa ja kalliimpien vaatemerkkien suosimisen ilmiöissä yhtäläisyyksiä.

– Vintagevaatteiden viehätys on osittain saavuttamattomuus, mitä luksus edustaa. Ne menevät käsi kädessä. Siihen liittyy ajatus ”sä et voi uskoa, mitä mulla on”.