Näiltä aloilta työt hupenevat – Helsingistä on 2010-luvulla hävinnyt tuhansittain työpaikkoja

Tukku- ja vähittäiskaupan alalta on 2010-luvulla vähentynyt Helsingissä 8 000 työpaikkaa. Itä-Helsingissä ruokakaupassa työskentelevällä Annikilla on kuitenkin myyjän töitä riittänyt vuosien ajan. Jari Pietiläinen
Jari Pietiläinen

Jari Pietiläinen

Helsinki on viime vuosina kokenut työpaikkojen suhteen rajun muutoksen.

Suurimpien toimialojen joukosta on viimeisten kymmenen vuoden kuluessa kadonnut peräti 19 000 työpaikkaa – samaan aikaan Helsingin kaikkien työpaikkojen määrä on kasvanut noin 21 000:lla.

4 vuotta sitten Suomeen muuttanut Tatjana, 44, oppi kunnolla suomea vasta työelämässä – kaupan alalla on pulaa työntekijöistä, mutta kielitaidottomuus estää usein työllistymisen

Erityisen rajusti muutoksen tuulet ovat pyyhkineet tukku- ja vähittäiskauppaa: alalta on vuosikymmenessä vähentynyt Helsingissä noin 8 000 työpaikkaa. Yksi selittävä tekijä on luonnollisesti verkkokaupan kasvu, toteaa Uudenmaan ely-keskuksen tutkija Reino Savolainen.

– Verkkokauppa tuo mukanaan myös uusia töitä, mutta niiden luonne on toisenlainen kuin ennen. Verkkokauppa vaatii osaamista ennen kaikkea tietotekniikan saralla, siksi työn luonne on erilainen.

Alle 25-vuotiaiden työttömyys kasvoi Helsingissä 111 % – naisten osuus työmarkkinatuen saajissa kasvoi miehiä enemmän

Myös kivijalkaliikkeiden jatkuva vähentyminen kutistaa kaupan alan työpaikkojen kokonaismäärää.

– Tämä kehitys jatkuu Helsingissä varmasti myös lähitulevaisuudessa.

– Yhä useammasta kivijalkakaupasta saattaa tulla show room -tyyppisiä myymälöitä, joissa tuotteisiin tutustutaan, mutta varsinainen ostotapahtuma tehdäänkin verkkokaupan kautta, Savolainen jatkaa.

Alex, 33, on vaihtanut työpaikkaa jo 70 kertaa – näitä helsinkiläisravintoloiden erikoisuuksia hän ei voi unohtaa

Kaupan liiton ekonomistin Bate Ismailin mukaan kaupan alan työpaikkojen määrä Helsingissä on laskenut etenkin toimintojen tehostumisen ja automatisaation kautta.

– Myös kauppojen parempi sijoittuminen vaikuttaa työpaikkojen määrään, kun pienempiä toimipaikkoja on vähenevien asiakasvirtojen paikoista hävinnyt.

Ympäryskuntiin perustetut suuremmat kaupan varastoyksiköt ovat Ismailin mukaan tehostaneet liiketoimintaa.

Onko länsimetro kiepsauttanut työmatkaliikenteen suunnan? – Jarmo Pohjola muutti metron varrelle, jotta voi kulkea Helsingistä Espooseen töihin

Kuljetus- ja varastointialan työpaikoista on Helsingissä vuosikymmenessä kadonnut noin 3 000.

– Se selittyy sillä, että esimerkiksi suuria tukkuliikkeitä on siirtynyt pois Helsingistä, Savolainen mainitsee.

– Aiemmin muutto kohdistui Helsingin ympäristökuntiin, mutta nyt kuljetus- ja varastointialan toimipisteitä siirtyy jo lähemmäs Uudenmaan rajojakin.

Muuttosyihin kuuluvat muun muassa Helsingin korkeat maanvuokrat ja toimitilakulut. Maakunnan reunamilla ne ovat edullisempia.

Nyt se sanotaan Helsingissä suoraan: Osalla ei ole taloudellista motivaatiota mennä töihin – "Pieni joukko ihmisiä, joilla ei ole muuta tavoitetta kuin työttömyysturvan saaminen"

Myös teollisuustyöpaikkojen määrä vähenee kaiken aikaa. Vuosikymmenessä niistä on Helsingissä huvennut noin 5 400.

– Teollisuuden työpaikkoja on toki muuttanut Helsingistä muualle Uudellemaalle, mutta niitä on siirretty myös kokonaan paljon ulkomaille.

Julkisen hallinnon töistä on kadonnut Helsingissä 2010-luvun mittaan kolmisentuhatta.

– Tähän kehitykseen voi olla syynä se, että julkisissa viroissa olleet ovat varsin iäkkäitä. Kun he sitten eläköityvät, ei heidän tilalleen palkatakaan uusia tekijöitä, Savolainen pohtii.

Mohammed Al-juboori on it-alan maisteri, mutta Helsingistä ei töitä löydy – "Kun olin oppinut kielen, sanottiin että pitää olla työkokemusta"

Työelämän muutokset koettelevat Helsingissä kokonaisia ammattikuntia.

– Esimerkiksi toimistosihteerien ja -avustajien työpaikoista katoaa lähitulevaisuudessa varsin moni, Savolainen arvioi.

Muutosta on entisestään vauhdittanut koronakriisi.

– Toimistojen työntekijöistä valtaosa on siirtynyt etätöihin, jolloin on otettu melkoinen digiloikka. En näe, että korona-ajan päätyttyä siirryttäisiin takaisin entiseen työpaikkakulttuuriin. Jatkossa toimistojen määrä vähenee ja sen vuoksi varmasti myös alan työpaikat.

Toimistojen väheneminen voi vaikuttaa myös siihen, että niitä siistivien työmahdollisuudet supistuvat.

Mohamed, 17, tienaa rahaa viemällä helsinkiläisten perheiden lapsia harrastuksiin – "Työnhaku on ollut aika helppoa"

Koronakriisi voi leimata nuoria ikäluokkia pitkälle tulevaisuuteen – Asiantuntija näkee samoja piirteitä kuin 90-luvun lamassa: "Vaarana on eriarvoisuuden kasvu"

Mikä?

Näiltä alueilta työpaikat vähenevät

Eteläisestä suurpiiristä on karsiutunut 10 vuodessa etenkin julkishallinnon työpaikkoja, mutta tieteellisen toiminnan työpaikat ovat lisääntyneet.

Länsi-Helsingistä teollisuuden työpaikat ovat 10 vuodessa vähentyneet 2 400:lla. Terveys- ja sosiaalialan paikat kasvaneet 3 000 paikan verran.

Itä-Helsingissä kaupan työpaikkavähennys on 600, kaakkoisessa Helsingissä puolestaan noin 1 000.

Keski-Helsingissä ovat kuljetus- ja varastointialan paikat supistuneet 1 200 paikalla, mutta julkishallinnon paikkojen määrä on kasvanut.

Pohjois-Helsingissä rakennusalan työpaikkavähennys on ollut 10 vuodessa noin 500.

Paikkoja vähentää jatkossa entisestään digitalisaatio.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla arvioi, että tekoäly voi korvata 20 vuodessa Suomessa yli kolmanneksen työpaikoista.

"Vuosi on ollut katastrofaalinen" – Kauppatori on kuin haamu entisestä: Helsinki suunnittelee uutta yhtiötä pelastamaan torit ja kauppahallit

Työpaikat ovat selvinneet korona-ajasta hyvin – suurimmat tartuntaryppäät peräisin kausityöläisten yhteisasunnoista

Kun konkaritoimittaja Irma Jäppinen, 59, vaihtoi alaa, palkka aleni 1 400 euroa mutta tyytyväisyys työhön nousi – "Motiivini alanvaihtoon liittyvät ihan muuhun kuin rahaan"

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut