Näillä Helsingin asuinalueilla rikokset lisääntyivät viime vuonna eniten – Poliisin kotihälytyksissä korostuvat tietyntyyppiset keikat

Hälytykset: Häiritsevää menoa yksityisasunnoissa on entistä useammin.

Pasilassa tilastoidun rikosmäärän lisääntymiseen vaikuttaa Tripla, joka on vilkastuttanut liikkumista alueella, arvioidaan Helsingin poliisista. Arkisto/Jussi Vehkasalo
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Törkeissä väkivaltarikoksissa oli Helsingissä viime vuonna huomattava nousu ja myös huumausainerikoksia tuli Helsingin poliisin tietoon lähes 22 prosenttia enemmän kuin ennen. Huumekauppa on siirtynyt suurelta osin kaduilta verkkoon.

Törkeät pahoinpitelyt lisääntyivät Helsingissä 31 % – nämä syyt selittävän karun tilaston

Rikostarkastaja Jari Koski arvelee, että myös koronalla saattaa olla oma osuutensa väkivaltarikosten kasvussa.

– Kun ravintolat ovat olleet suljettuina, päihteitä on käytetty ulkotiloissa tai yksityisasunnoissa, joissa ei ole valvontaa, esimerkiksi järjestyksenvalvojaa tai muuta ulkopuolista, joka puuttumalla voisi ehkäistä vakavamman väkivaltatilanteen syntymisen.

Pahoinpitelyt yleisellä paikalla vähentyivät 11 prosenttia, mutta yksityisellä paikalla pahoinpitelyt lisääntyivät 13 prosenttia.

Kotihälytystehtävien määrä nousi reilut 37 prosenttia eli 3 161 kappaleella.

– Keskusta-alueilla, joissa ravintoloita on paljon, hälytystehtävien määrä väheni. Sen sijaan joillakin asuinalueilla rikokset ovat lisääntyneet. Kotihälytystehtävissä lisäystä on ollut erityisesti niin sanotuissa metelikeikoissa, eli tapauksissa, joissa meno asunnossa on häirinnyt muita. Kodeissa on vietetty enemmän aikaa ja meno on yltynyt häiriöksi asti, sanoo tiedotteessa hälytys- ja valvontayksikön johtaja, ylikomisario Seppo Kujala.

Sivullinen meni väliin nuorten miesten riitaan Triplan kauppakeskuksen edustalla – sai puukosta kylkeen

Kujala kertoo Helsingin Uutisille, että rikokset lisääntyivät vuoden 2020 kuluessa isoilla asuinalueilla kuten Kontulassa, Herttoniemessä, Pukinmäessä, Itä- ja Länsi-Pasilassa.

– Sen sijaan rikokset ovat vähentyneet keskusta-alueella kuten Kampissa ja Kluuvissa. Pasilan lukuihin vaikuttanee osaltaan siellä avattu Triplan kauppakeskus, Kujala toteaa..

Keskustassa vaikuttavat puolestaan ihmisten liikkumisen vähentyminen sekä ravintolarajoitukset.

Hälytystehtävien määrä noudattelee Kujalan mukaan rikosten lukumäärää varsin vastaavasti.

Erilaisten rajoitusten ja suojaustoimien ansiosta poliisin henkilöstö sairasti normaalia vähemmän ja myös monet koulutukset peruuntuivat. Poliisin resurssit olivat tavanomaista paremmat. Tämä näkyi esimerkiksi liikenteen valvonnan tehostumisena ja hälytys- ja valvontatoiminnossa toimintavalmiusajan paranemisena.

Väkivaltarikoksista onnistuttiin selvittämään viime vuonna hieman useampi kuin joka toinen tapaus. Väkivaltarikosten selvitysprosentti viime vuonna oli 59 prosenttia, mikä koheni 3,7 prosenttia edellisvuodesta.

Nuoria, vakavista rikoksista epäiltyjä tutkintavankeja nyt poikkeuksellinen määrä – Vankilanjohtaja: "Ensimmäinen kerta, kun alaikäisiä on näin paljon"

"Nuorten karkailu on ilmiö, mitä ei missään tapauksessa pitäisi olla" – Apulaispormestari Sanna Vesikansan mukaan Helsinki parantaa lastensuojelua konkreettisilla toimilla

Huijarit yrittävät soittaa suomalaisille miljoonia kertoja kuukaudessa – Toimi näin, jos saat epäilyttävän puhelun

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut