Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolera-altaan jäälautalla pyörii valaistu taideteos viikonloppuna – "Ei ihmisiä päälle"

Kuluva talvi on ollut otollinen jääkarusellien tekemiselle meren jäälle.

Helsinkiläinen keksijä Janne Käpylehto kertoo, että tänä viikonloppuna on Kolera-altaassa valastu jääkaruselli–taideteos .

– Teos on Kauppatorilla Marival II-laivan vieressä. Se on valoteos, eli ei ihmisiä päälle, Käpylehto avasi suunnitelmaa keskiviikkona.

Samassa veneessä -nimisessä teoksessa jäälautalla pyörii soutuvene, jonka kyydissä istuu kaksi jättinallea. Taideteos on toteutettu yhteistyössä lukuisten yrittäjien kanssa ja nimi viittaa vallitseviin poikkeusoloihin. Marival-aluksessa toimii samaan aikaan walk through -kahvila. Teosta voi ihailla kello 12–20 lauantaina ja sunnuntaina.

Mustikkamaalle Käpylehto toteutti viime viikonloppuna pyörivän jääkiekkopelin alustan, jonka halkaisija oli 31 metriä, massa noin 110 tonnia ja jonka pyörittämiseen riitti sähköperämoottori 50 watin teholla. Hänen mukaansa jään paksuus tuolloin oli 17 senttimetriä ja Kolera-altaassa on lauantaina enemmän.

Mustikkamaalla kisailtiin sunnuntaina pipolätkän hyväntekeväisyysottelu. Pelin järjestänyt Save Pond Hockey taistelee ilmastonmuutosta vastaan ja lahjoittaa varoja ilmastoprojekteille.

Kyseessä oli Käpylehdon mukaan järjestyksessä maailman toinen pyörivä jääkiekkopeli. Myös ensimmäisen teki Käpylehto, joka on erikoistunut jääkaruselleihin Helsingissä sekä muuallakin maassa ja tehnyt niitä jopa ulkomailla. Ylen mukaan Käpylehdon seuraava isompi projekti on maailman suurimman, eli yli 250 metriä halkaisijaltaan olevan, jääkarusellin kairaaminen Pohjanmaalle. Lautan pyöriessä on tarkoitus pelata pesäpalloa.