Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yritysluottojen suosio kaksinkertaistui, lyhennysvapaita halusi kymmenkertainen määrä asunnonomistajista – Näin koronapandemia näkyi OP Helsingissä

Koronapandemian vaikutukset näkyivät viime vuonna OP Helsingissä sekä yritys- että yksityisasiakkaiden lainatarpeissa, pankki tiedottaa.

Yritysluottoja nostettiin viime vuonna 420 miljoonaa euroa, mikä on 42 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Huhti-kesäkuussa yritysluottoja nostettiin kaksinkertainen määrä edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

– Koronapandemian vaikutukset ovat iskeneet rajusti moneen yrittäjään pääkaupunkiseudulla. Monet yritykset tarvitsevat kaikki tukitoimet ja helpotukset selvitäkseen tilanteen yli ja myös uudelle rahoitukselle on tarvetta, sanoo OP Helsingin toimitusjohtaja Jarmo Viitanen tiedotteessa.

Määrän kasvuun vaikutti OP:n mukaan pandemian lisäksi myös yritysasiakkaiden määrän kasvu: uusia pk-yritysasiakkaita tuli vuoden aikana yli 3 000.

Lainanmaksuun kaivattiin viime vuonna joustoa: lyhennysvapaiden määrä kymmenkertaistui keväällä edellisvuoteen nähden ja lähes joka kymmenes OP Helsingin asiakkaista teki hakemuksen.

Jarmo Viitasen mukaan tilanne kuitenkin rauhoittui kesäkuussa ja syksyllä lyhennysvapaahakemuksia tehtiin samaan tahtiin kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan.

– Kotitalouksille ja yritysasiakkaille luvattiin maksuttomat lyhennysvapaat pandemian aiheuttamien vaikutusten lieventämiseksi enintään 12 kuukauden ajaksi, Viitanen kertoo tiedotteessa.

Pandemia hidasti asuntokauppaa huhti-toukokuussa, mutta loppuvuonna kauppa elpyi ja lainoja nostettiin jopa 3,6 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan 2019.

Uusia asuntolainoja OP Helsinki myönsi viime vuonna 6 700 ja niitä nostettiin 1 664 miljoonaa euroa. Luvut ovat kutakuinkin edellisvuoden tasolla.

Tiedotteen mukaan koko maan uusista kotitalouksien asuntoluotoista OP Helsingistä nostetaan noin 8 prosenttia ja OP Ryhmän asuntoluotoista yli viidennes.

Noin puolet lainaa viime vuonna OP Helsingiltä hakeneista kertoi haluavansa aloittaa myös säännöllisen säästämisen. Pankin mukaan kuluttajien kiinnostus säästämistä ja sijoittamista kohtaan kasvoi yleisemminkin.

Koronaviruspandemian vaikutuksista huolimatta OP Helsingin vakavaraisuus on pankin mukaan hyvällä tasolla ja myös rahoitusasema sekä maksuvalmius ovat hyviä.

Liikevoitto oli 21 miljoonaa euroa.

Liiketoiminnan tuotot kasvoivat 3,6 prosentilla ja omistaja-asiakkaille kertyi 7,1 prosenttia aiempaa enemmän bonuksia eli 35,9 miljoonaa euroa..

Uusia asiakkaita OP Helsinki sai viime vuonna kaikkiaan 14 135, joista 5 687 omistaja-asiakkaita.

OP Helsingillä on 9 toimipistettä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Sillä on yli 400 000 asiakasta, joista yritysasiakkaita on yli 35 000. Pankki- ja vakuutusalan työntekijöitä on yli 600.