Kaupat: Kenkäliikkeitä suljetaan toisensa perään. Tukalassa tilanteessa sinnittelevän Alppilan Kengän omistajan Harri Hasan mielestä vastuussa ovat hypermarketit.
Kenkäkauppojen tulevaisuus näyttää huolestuttavalta. Kesko ilmoitti tammikuun lopussa lopettavansa tämän vuoden aikana Kookenkä-, The Athlete’s Foot- ja Kenkäexpertti-myymäläketjunsa ja niiden verkkokaupat: kenkiä myydään jatkossa yhtiön urheiluketjuissa ja Citymarketeissa.
Vaikeuksista kielivät myös Alppilassa Porvoonkadulla sijaitsevan Alppilan Kengän ikkunoiden julisteet. Keltaisella pohjalla lukee isoin punaisin kirjaimin: ”Pelasta Alppilan Kenkä”.
Yrityksen omistaja Harri Hasa kertoo kokeneensa aiemminkin vuosikymmeniä kestäneen uransa aikana vaikeuksia, mutta olevansa nyt poikkeuksellisen tilanteen edessä.
– Olen kaksi kertaa toiminnan aikana menettänyt asuntoni. 1990-luvun lamassa meni asunto, en mennyt konkurssiin. Kahdeksan vuotta sitten meni asunto, en mennyt konkurssiin. Keväällä oli kaikista suurin konkurssiuhka koronan takia, Hasa sanoo.
Koronaepidemia ei kuitenkaan ole ainoa, joka on vaikeuttanut yksinyrittäjän elämää, vaan kyse on laajemmasta ilmiöstä.
Verkkokauppa on syönyt muotiliikkeiden kävijäkuntaa, mutta Hasan mukaan kivijalassa olevien kenkäliikkeiden suurimmat kilpailijat ovat Prisma ja Citymarket. Hypermarketeissa vaivattomuus on valttia. Parkkitilaa usein riittää ja ruokaostosten lomassa on helppo sovittaa ja poimia ostoskoriin myös kenkiä ja vaatteita.
Kaikki pienet toimijat kenkäalalla kivijalassa ovat häipymässä.
– Se on hyvä, että meillä on nämä isot toimijat, mutta siinä ohessa me muut tämän alan yritykset kärsitään. Hypermarket on sanana hyvä, mutta asioista pitää puhua asioina. Pitää sanoa suoraan, että Prisma ja Citymarket. Ne ovat ne suuret toimijat ja muut eivät oikein vaikuta kenkäalaan. Ne ovat hävittäneet nyt kenkäkauppoja. Ne ovat omatkin kenkäkauppansa saaneet pois, Hasa kommentoi.
Hasa kertoo ”Pelasta Alppilan Kenkä” -kampanjan tuoneen tukijoita liikkeelle sen verran, että yritys on pysynyt pystyssä. Hänen mukaansa ihmiset ovat heränneet valintojen äärelle.
Kivijalkakauppoja kenkäostoksilla suosiva Liisa Kokko kuitenkin kertoo, ettei ole moniin vuosiin ostanut mitään, koska omistaa jo tarpeeksi tavaraa.
– Eräkenkien kohdalla olen tehnyt poikkeuksen ja käynyt Partioaitassa, Kokko lisää.

Kenkiä harvoin ostavat myös Aino Martikainen ja Maijastina Tuominen. He suosivat kivijalkaliikkeitä, kuten Beamhilliä. Hyvä kenkäpari saattaa löytyä myös netistä, mutta usein se on todettu hyväksi jo ennestään.
– Ostan nettikaupoista samoja kenkiä, joita minulla on jo ollut. Minulla on muutamat hyväksi todetut merkit ja mallit, jotka voin ostaa netistä sovittamatta, Martikainen selittää.
– Suosin matalan kynnyksen nettikauppoja, joissa on helppo ja laaja mahdollisuus palauttaa. Pyrin siihen, ettei mitään tarvitsisi palauttaa, joten en osta kenkiä, joissa on esimerkiksi erikoinen lesti. Sandaalit on aika helppo ostaa verkkokaupasta, koska niitä pystyy säätämään, Tuominen kertoo.
Siitä huolimatta, että kivijalkaliikkeillä tuntuu olevan kannatusta, Hasan mielestä tulevaisuus näyttää haastavalta.
– Keskustasta Kenkämarski, Minna Parikka, Derby ja monet muut ovat poissa. Kaikki pienet toimijat kenkäalalla kivijalassa ovat häipymässä.