Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lumi toi asiakkaat urheiluvälineostoksille – yhden tuotteen myynti paisui enemmän kuin koskaan ennen tammikuussa

Urheilukauppa sai yli kaksinkertaistettua myyntinsä tammikuussa verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen.

Kaupaksi kävivät niin hiihtovälineet kuin polkupyörätkin. Odotukset urheilukaupassa olivat valmiiksi kovat eikä tammikuussa eteläisintä Suomea myöten satanut lumi pettänyt niitä.

Muotikauppa sen sijaan kärsi melkein kymmenen prosentin myynnin laskusta.

Myynnin arvo urheilukaupassa kasvoi kaikkiaan 64 prosenttia tammikuussa. Urheiluvaatteissa kasvu oli 39 prosenttia, urheilukengissä 14 prosenttia ja välinekaupassa peräti 114 prosenttia.

– Pelkästään hiihtovälineissä kasvua kertyi huimasti, mutta toki vertailukohta viime vuoden mustaan tammikuuhun on hieman harhaan johtava. Vuosi sitten tammikuussa Etelä-Suomessa pelattiin golfia, nyt hiihdetään. Nyt talviurheiluvälineistä on kaupoissa pulaa, kertoo Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Velimatti Kankaanpää tiedotteessa.

Erityistä tammikuun kasvussa on polkupyöräkauppa, joka kasvoi edelleen 49 prosenttia vaikka koko maa on lumen peitossa.

– Tilanne on täysin poikkeuksellinen. Koskaan ei ole tammikuussa käyty pyörien kauppaa tähän malliin, Kankaanpää toteaa.

Muotikaupassa korona vaikuttaa edelleen voimakkaan miinusmerkkisesti. Kokonaisuudessaan muotikauppa laski 9,4 prosenttia. Vaatteissa laskua kertyi 14 prosenttia ja laukuissa 52 prosenttia.

– Ainoa valonpilkahdus muotikaupan puolella on jalkineet. Pakkaset ja luminen talvi kasvatti tammikuussa koko viime vuoden kurimuksessa ollutta kenkäkauppaa 11 prosenttia. Verkkokaupassa vaatemyynti kasvoi edelleen 117 prosenttia ja jalkinemyynti 162 prosenttia, Kankaanpää kertoo.

Euroopassa koronatilanne jakaa kauppaa voimakkaasti. Joissain maissa kaikki kivijalkakaupat ovat kiinni ja jopa verkkokauppojen toiminta on keskeytynyt.

Kankaanpää vertaa tilannetta jäihin pudonneeseen uimariin. Ranta häämöttää, mutta voimat alkavat hiipua.

– Jäsenkyselyn perusteella muotikaupan suurimmat ongelmat ovat edelleen asiakaspula, kauppakeskusten pakottavat aukioloajat, jolloin ovia pidetään auki olemattomille asiakkaille, ja kalliit vuokrat, Kankaanpää tiivistää toimialan tunnelmat.

Muoti- ja urheilukauppa ry edustaa vaate-, urheilu- ja kenkäkauppaa.