Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansallisteatteri summasi synkän vuoden 2020 – tapahtumien ja katsojien määrä alle puolet normaalitasosta

Koronavuotena 2020 Kansallisteatterissa kävi noin 65 500 katsojaa kun vuonna 2019 määrä oli reilut 201 000. Kansallisteatterissa oli viime vuoden aikana kaikkiaan 499 teatteriin liittyvää tapahtumaa, hieman vajaa puolet edellisvuoden määrästä.

Poikkeusvuoden positiivisia avauksia olivat uudet digitaaliset toimintamuodot, kuten Äänikanava ja esitystaltioinnit.

Koko esitystoiminta jouduttiin keskeyttämään 13. maaliskuuta kevätkauden ajaksi. Syyskausi käynnistyi turvajärjestelyin, kunnes loppuvuoden esitykset jouduttiin perumaan. Kaiken kaikkiaan viime vuonna peruutettiin pandemian takia yli 400 esitystä ja muuta tapahtumaa.

Keskeytyneen esitystoiminnan ohella lisähaasteita tilanteeseen toivat Kansallisteatterin uuden puolen peruskorjaus, sen vuoksi hankittu väistötila, täysin uusi toimitila sekä näihin liittyvät muutot.

– Peruskorjauksen vuoksi hankimme uuden työskentelytilan Tattariharjulta sekä Pienen näyttämön väistötilan Vallilasta. Muutot, rakennustyöt sekä erityisjärjestelyt ovat työllistäneet omaa väkeämme. Uusien digisisältöjen myötä olemme saavuttaneet myös uusia katsojia, summaa pääjohtaja Mika Myllyaho.

Kansallisteatteri selvisi peruutusten aiheuttamasta lipputulovajeesta opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän ylimääräisen korona-avustuksen sekä teatterin toiminnan voimakkaan sopeuttamisen avulla. Poikkeustilanteessa koko teatterikentällä hankalimmassa asemassa ovat olleet freelancertaiteilijat ja tekijänoikeusmaksuista palkkionsa saavat taiteentekijät.