Nuoret kuljettajat aiheuttivat viiden vuoden aikana noin joka viidennen kuolonkolarin, ilmenee tuoreesta raportista. Onnettomuuksissa korostuivat päihtyneenä ajaminen ja ylinopeus.
Nuoret, 18-24 -vuotiaat kuljettajat aiheuttivat vuosina 2015-2019 yhteensä 168 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa menehtyi 196 henkeä. Määrä vastaa noin viidennestä kaikista viiden vuoden aikana tapahtuneista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista.
Onnettomuustietoinstituutin nuorisoraportin tiedot perustuvat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkintoihin.
Nuorten kuljettajien aiheuttamissa kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa menehtyneistä valtaosa eli 78 prosenttia oli nuoria, tyypillisesti kuljettaja itse ja hänen kyydissään matkustaneet.
Joka kolmannella turmakuljettajalla oli kyydissään matkustajia, yleensä muita nuoria. Eniten onnettomuuksia aiheuttivat 18-19 -vuotiaat kuljettajat, kaikkiaan 42 prosenttia kaikista 18-24 -vuotiaiden kuolonkolareista.
Vanhempiin kuljettajiin verrattuna 18-19 -vuotiaat kuljettajat aiheuttivat yli kolme kertaa enemmän kuolemaan johtaneita onnettomuuksia.
– Kavereiden kanssa ajaminen korostuu nuorilla selvästi vanhempia kuljettajia enemmän. Tämän takia yhdessä onnettomuudessa voi todennäköisemmin menehtyä useampia nuoria. Matkustajat voivat lisäksi luoda kuljettajalle sosiaalista painetta esimerkiksi riskien ottamiseen, kertoo Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola tiedotteessa.
Yleisimpiä nuorten kuolemaan johtaneita onnettomuuksia olivat tieltä suistumiset ja nokkakolarit, kuten muillakin ikäryhmillä. Nuorilla onnettomuuteen johti usein virhe ajoneuvon käsittelyssä.
Nuorista turmakuljettajista reilu kolmannes ajoi vähintään 0,5 promillen humalassa. Alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen oli yleisempää, kun kyydissä oli matkustajia.
Yli puolet henkilöautossa menehtyneistä nuorista ei käyttänyt turvavyötä. Arvion mukaan heistä joka kolmas olisi voinut pelastua, jos turvavyö olisi ollut käytössä.
Reilusti yli puolet nuorista turmakuljettajista ajoi ylinopeutta onnettomuushetkellä. Suurimmalla osalla ylinopeutta oli yli 30 kilometriä tunnissa.
Onnettomuustietoinstituutin raportin mukaan nuorten kuljettajien onnettomuuksien taustalla on usein erilaisia elämänhallinnan haasteita, kuten päihdeongelmia.