Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viranomainen voi nyt määrätä yksityisetkin kuntosalit sulkemaan ovensa ja maahantulijan osallistumaan koronatestiin – Tartuntatautilain muutos voimaan tänään

Viranomainen voi nyt määrätä myös yksityiset liikuntapaikat suljettaviksi, jos koronatilanne sen vaatii.

Tämän mahdollistaa tänään voimaan tullut tartuntatautilain muutos. Suurin osa lakimuutoksista on voimassa kesäkuun loppuun saakka.

Kunta tai aluehallintovirasto (avi) voi määrätä yksityisten tilojen sulkemisesta silloin, kun alue on leviämisvaiheessa. Viranomainen voi sulkea vain laissa erikseen määriteltyjä tiloja, joissa on "erityinen mahdollisuus merkittävien tartuntaketjujen syntymiselle". Tällaisia tiloja ovat muun muassa sisäliikunta- ja urheilutilat, yleiset saunat ja uimahallit, tanssipaikat, sisäleikkipuistot ja kauppakeskusten yleiset oleskelutilat. Sen sijaan ravintolat eivät ole alueellisesti suljettavissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan leviämisvaiheessa ovat tällä hetkellä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus sekä Kanta-Hämeen, Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit.

Kiihtymisvaiheessa alueellinen viranomainen voi määrätä yksityiset tahot järjestämään toiminnan niin, että lähikontakteja ei synny. Elinkeinonharjoittajalla on mahdollisuus valita sopivin tapa varmistaa tämä. Yritys voi esimerkiksi rajoittaa asiakasmääriä, porrastaa aikatauluja tai järjestää tilat niin, että lähikontakteja ei synny. Kiihtymisvaiheessa Liikenne- ja viestintävirasto voi myös rajoittaa matkustajamääriä enintään puoleen normaalista.

Perustasolla yleiset hygieniatoimet ovat velvoittavia kaikissa asiakas- ja osallistujatiloissa suoraan lain nojalla. Asiakkailla tai osallistujilla pitää olla mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja siivouksesta on huolehdittava tehostetusti. Lisäksi asiakkaille ja osallistujille tulee antaa toimintaohjeet siitä, miten tartuntojen leviämistä estetään.

Tartuntatautilain muutos mahdollistaa myös pakolliset terveystarkastukset rajoilla. Terveystarkastuksen, johon voi sisältyä esimerkiksi koronatesti, voi määrätä aluehallintovirasto.

Avi voi määrätä terveystarkastuksen esimerkiksi tiettynä aikana Suomeen tietystä maasta saapuville henkilöille tai tietyssä työpaikassa oleskeleville työntekijöille.

Kunnan ja sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri puolestaan voi nyt velvoittaa yksittäisen potilaan terveystarkastukseen.

Pakollisesta terveystarkastuksesta kieltäytyvälle voidaan nyt määrätä terveydensuojelurikkomuksesta sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta.

Lakimuutos myös velvoittaa tartuntatautiin, kuten koronaan, sairastuneen, altistuneen tai sellaiseksi perustellusti epäillyn antamaan itseään koskevia tietoja asiaa selvittävälle terveydenhuollon ammattihenkilölle, eli tällä hetkellä koronajäljittäjälle.