Tiilinen torni Helsingin keskustassa kiinnostaa visionäärejä – into loppuu, kun faktat selviävät

Ulkoilu: Punavuoren ykköspuisto sai nykyisen muotonsa 1980-luvulla.

Sinebrychoffin puistossa on tänä talvena ollut sutinaa ja suihketta, kiitos talvisten kelien. Tiilitorni näkyy mäen päällä. Jussi Vehkasalo
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Sinebrychoffin eli Koffin puistosta on muotoutunut yksi Punavuoren tämän talven suosikkipaikoista, kiitos runsaan lumentulon.

Mukavalla mäellä varustettu puisto houkuttelee pulkkailijoita ja muita mäenlaskijoita puoleensa joka päivä, runsas lumentulo mahdollistaa myös muut lumileikit, jotka eivät lumettomana edellistalvena tulleet kyseeseen.

– Kyllä tämä Punavuoren ykköspuisto on, toteaa myös Helsingin kaupunkiympäristön toimialan projektinjohtaja Pekka Engblom, joka vastaa puiston ylläpidosta.

Puiston tunnusmerkkinä on tiilitorni, johon on ideoitu esimerkiksi kahvilaa, kioskia ja ravintolaa. Kaupunki olisi valmis vuokraamaan tornin, mutta käyttöideat ja realismi eivät kohtaa.

– Yleensä vuokrauskiinnostus loppuu siihen, että tornissa ei ole kunnallistekniikkaa. Se pitäisi kaivaa tornille parinsadan metrin päästä, Engblom kertoo.

Tiilinen torni Koffin puistossa kuvattuna viime kesänä. Jussi Vehkasalo

Punavuoren toinen isompi puisto on alueen maamerkin eli Mikael Agricolan kirkon juuressa oleva Tehtaanpuisto, joka on tasamaineen ja tekonurmineen aivan eriluonteinen kuin "Koffari". Lisäksi kaupunginosasta löytyy piskuinen Telakanpuistikko Punavuorenkadun länsipäästä.

Koffin puiston kohdalla oli alkujaan muun muassa olutpanimostaan tunnetun liikemies Nikolai Sinebrychoffin (1786–1848) yksityinen puutarha joka liittyi vuonna 1842 valmistuneeseen liikemiehen komeaan taloon. Puutarha oli päivisin avoinna kaikille, yöksi se suljettiin. Puiston kukoistuksen aika oli 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkuun. Vuosikymmenten kuluessa puisto rupsahti pahemman kerran, kunnes se vuonna 1980 siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen. Sen jälkeen puisto koki suuren mullistuksen ja sai nykyisen olemuksensa.

Koffin puisto on yksi kantakaupungin suosituimmista piknikkohteista kesäaikaan. Myös poliisi tietää tämän ja partioi alueella tarkkailemassa tunnelmia. Jussi Vehkasalo

Iäkkäämmät varmasti muistavat, että puiston halkaisi keskeltä kahtia Mallaskadulta Uudenmaankadulle johtavan tunnelin betoninen kansi, joka maisemoitiin puiston muodonmuutoksessa piiloon. Mallaskadun tunneli rakennettiin puiston alle 1967 ja sen betoninen kansi toimi parkkipaikkana.

Puiston viimeisin suuri peruskorjaus oli 2000-luvun alussa.

– En usko että puisto erityisten suurten muutosten kouriin on joutumassa. Varmaan korjauksia tehdään tulevina vuosina, uusitaan esimerkiksi käytäviä ja leikkipaikkaa, Engblom arvioi.

Kesäaikaan puiston ympäristön asukkaat valittavat kaupungille siitä, että pusikoita käytetään vessoina ja puistoa sotketaan roskilla. Möykkää syntyy, sillä puisto vetää väkisinkin väkeä puoleensa kauniina kesäiltoina.

– Jäteastioita puistossa on riittävästi ja siellä on ilmainen yleinen vessa, Engblom jatkaa.

Jäteastioista huolimatta Koffarin kesäaamut aukeavat usein siihen, että roskaa on puistossa paljon muuallakin kuin roskiksissa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut