Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä haluaa ottaa käyttöön uuden tartuntatautilain mahdollisuuksia rajoittaa yksityisten yritysten toimintaa. "Koronanyrkki" kokoontui tänään tiistaina ylimääräiseen kokoukseen.
Koronanyrkki suosittelee, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi), tekisi päätöksen tartuntatautilain pykälän 58d:n välittömästä käyttöön ottamisesta. Kyseinen pykälä velvoittaa niin yksityiset kuin julkisetkin toimijat järjestämään yleisölle tai rajatulle ihmisjoukolle tarkoitetut tilat niin, että lähikontakti seurueiden välillä on tosiasiallisesti mahdollisuus välttää. Tämän voi toteuttaa esimerkiksi asiakasmäärää rajoittamalla tai tiloja järjestelemällä. Pykälä ei koske ravintoloita.
Koronakoordinaatioryhmä suosittelee myös, että avi päättäisi pykälän 58g:n mahdollisimman pikaisesta käyttöönotosta. Kyseinen pykälä mahdollistaa yksityisten asiakastilojen, kuten kuntosalien, yleisten saunojen, ja joukkueurheilutilojen, väliaikaisen sulkemisen.
Koronakoordinaatioryhmä pohtii yksityisten tilojen sulkemisasiaa seuraavassa kokouksessaan torstaina 25. helmikuuta.
Ryhmään kuuluvat Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, Hus ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Helsingin kaupunki organisoi ryhmän toimintaa.
Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.