Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsinkiläiset innostuvat, kun Yehia Eweis, 45, saapuu kameransa kanssa paikalle – työskentelee kuin legendaarinen Signe Brander 100 vuotta sitten

Muutos: Yehia Eweis ikuistaa Helsinkiä kamerallaan.

Helsingin kaupunginmuseon valokuvaaja Yehia Eweis, 45, tekee sananmukaisesti historiaa: hän tallentaa alinomaa muuttuvaa Helsinkiä valokuvin.

Se, mikä on tänään olemassa, voi olla huomenna jo auttamatta menneisyyttä.

Vastaavaa työtä teki sata vuotta sitten maineikas Signe Brander (1869–1942). Hän kuvasi 1900-luvun alussa pääkaupunkilaisten arkea ja rakennuksia.

– Helsingin kasvot muuttuvat yllättävän nopeasti, sillä kaupunkia puretaan ja rakennetaan jatkuvasti, Eweis kertoo.

Hyvä esimerkki tästä löytyy Eweisin kodin läheltä Herttoniemestä, missä kirjasto muutti vuosi sitten paikkaa. Eweis ehti käydä kuvaamassa vanhan kirjastotalon paikan päällä.

– Rakennus on vielä olemassa, mutta toimintaa siellä ei enää ole.

Kuvauspyyntöjä tulee museon eri tiimien tutkijoilta sen mukaan mikä on ajankohtaista. Korona-aikana valokuvadokumentointi on perustunut enemmän havaintoihin ja ollut hyvin itsenäistä työskentelyä.

Miltei vuoden ajan Eweis on tallentanut koronaepidemian hiljentämän Helsingin katuja, toreja ja aukioita.

– Muutos viime vuoden maaliskuussa oli kyllä aika dramaattinen ja tapahtui aivan muutamissa päivissä.

– Voisi kai sanoa, että korona teki Helsingistä aavemaisen kaupungin. Ja aivan yhtä epätodellinen olo minulle tuli silloin, kun elämä palasi kesällä hetkeksi terasseille ja ravintoloihin.

Autioitunutta Helsinkiä ei ole Eweisin mukaan helppo pukea kuviksi, vaikka tunnelma olisi kuinka käsinkosketeltava.

Korona-aika on toki näkynyt myös positiivisella tavalla: yhä useampi helsinkiläinen on innostunut liikkumaan ulkona luonnossa – ja se on houkutellut Eweisin kuvausmatkoille latujen ja lenkkipolkujen varsille.

Kun museokuvaaja ryhtyy ottamaan valokuvia julkisilla paikoilla, hän pyrkii kuvaamaan ihmiset osana ympäristöä ja niin ettei henkilön yksityisyyttä loukata.

– Luvan pyydän tietenkin aina, kun se on mahdollista. Kun kerron kuvattaville, mitä varten liikun kameran kanssa, he ovat pääsääntöisesti innostuneita, Eweis kertoo.

Yehia Eweisin korona-aikaa dokumentoivia valokuvia voi nähdä Helsingin taidemuseon verkkonäyttelyssä Outo arki, joka on avoinna syyskuun loppuun saakka.

Näyttelyssä voi tutustua näiden kuvien lisäksi seitsemän taiteilijan teoksista koostuvaan videotaiteen kokonaisuuteen taidemuseon kokoelmista.