Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin seutu pärjäsi hyvin joukkoliikenteen vertailussa – kaksi kotimaista kilpailijaa kiilasi kuitenkin edelle

Helsingin seudun liikenteen (HSL) alueen asukkaat ovat edelleen varsin tyytyväisiä joukkoliikenteeseen.

HSL-alue sijoittui Euroopan kaupunkialueiden välisessä vertailussa oli kolmanneksi. Edelle nousivat kotimaiset kilpakumppanit Turku ja Tampere.

Viime vuoden eurooppalaisia kaupunkeja koskevan BEST-tutkimuksen mukaan 76 prosenttia vastaajista kertoi olevansa tyytyväinen joukkoliikenteeseen, tiedottaa HSL. Tulos oli samalla tasolla kuin vuonna 2019.

Ensimmäistä kertaa tutkimuksessa mukana olleissa Turussa ja Tampereella tyytyväisyysprosentti oli kummassakin yli 80.

Vastaajat arvioivat kymmentä joukkoliikenteen laatutekijää. HSL-alue menestyi lähes kaikilla mittareilla muita BEST-kaupunkeja paremmin.

HSL-alue pärjäsi parhaiten myös suositteluhalukkuuden mittaamista kuvaavassa luvussa. Asukkaat olivat lisäksi muiden kaupunkien vastaajia tyytyväisempiä joukkoliikenteen luotettavuuteen, matkustusmukavuuteen sekä tiedonsaantiin liikenteestä.

Koronapandemia ilmeisesti näkyi joidenkin yksittäisten kysymysten tuloksissa, HSL toteaa tiedotteessa. Vastaajien tyytyväisyys laski vuoteen 2019 verrattuna muun muassa joukkoliikennevälineiden siisteyteen.

HSL-alueen asukkaiden turvallisuudentunne joukkoliikenteessä oli samalla tasolla kuin BEST-kaupungeissa keskimäärin, mutta turvallisuudentunne oli kuitenkin alemmalla tasolla kuin 2019.

Vuoden 2020 tutkimukseen vastasi HSL-alueella noin 2 100 henkeä ja mukana oli vastaajia kaikista HSL:n jäsenkunnista.

BEST-tutkimusta (Benchmarking European Service of public Transport) tehtiin koko vuosi tammikuusta joulukuuhun. Mukana olivat myös Bergen, Geneve, Kööpenhamina, Oslo, Rotterdam-Haag, Tampere, Trondheim, Tukholma ja Turku.