Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Prisman "miinuskuitti" paljastaa hurjan ale-ilmiön, joka saa asiakkaat käyttäytymään oudosti kello 20.59 – "En välttämättä ostaisi"

Punalaputettujen ruokien tupla-alennus saa tarjoushaukat ilta toisensa jälkeen liikkeelle eri puolilla Helsinkiä. Tavallisesti hävikkiuhan alla olevat ruoat ovat 30 prosentin alennuksessa, mutta S-ryhmä on myynyt niitä 60 prosentin alennuksella kello 21 jälkeen jo usean vuoden ajan.

Erikoinen hamstrausnäytelmä näkyy erityisesti Triplan kauppakeskuksen Prismassa.

HU:n havaintojen perusteella hamstraus voi alkaa jo tuntia ennen alennuksen voimaantuloa. Viimeistään kello 20 aikaan osa asiakkaista alkaa lappaa punalaputettuja ruokia kärryihin ja koreihin.

Suosituimpia tuotteita ovat erilaiset lihat, kalat ja einekset. Naudanliha ja pihvit katoavat nopeimmin. Esimerkiksi 11 euron pihvipaketin saa ilta-alessa reilulla neljällä eurolla. Lihoissa päiväys on yleensä seuraavana päivänä, mutta einesten kohdalla aikaa voi olla enemmän.

Seuraavaksi osa ilta-alen asiakkaista katoaa kaupan nurkkiin tai yläkerroksiin odottamaan ja tekemään muita ostoksia.

Muutamaa minuuttia ennen yhdeksää samat ihmiset palaavat parveilemaan ja kärkkymään kassojen läheisyyteen. Tilanteesta tekee oudon se, ettei kukaan mene kassalle vaikka se olisi tyhjä.

Kaupan kuulutus kertoo, milloin kello on 21 ja ilta-ale käynnistyy. Silloin kaupan kassoille ilmestyy jonoja kuin tyhjästä.

Esimerkiksi viime tiistai-iltana Triplan Prisman kassahihnat täyttyivät etenkin eineksistä ja leivänpäällisistä.

Yhdellä asiakkaalla saattoi olla kymmeniä punalaputettuja pizzoja ja kinkkupakkauksia. Säästö lasketaan kymmenissä euroissa.

Aina punalaputettuja tuotteita ei ole tarjolla. Viime maanantaina Kannelmäessä Kaaren Prismassa valikoima oli niukka. Alennettuja tuotteita löytyi sieltä täältä liha- ja kalahyllystä, mutta etenkin eineksistä, valmissalaateista ja sämpylöistä.

Lihaosastolla alennettua makkarapakettia tutki Kristiina Lintonen, joka oli tullut tekemään ruokaostoksia itselleen ja miehelleen. Hän ei ole tullut varta vasten ilta-alennuksien takia, mutta suosii alennettua tuotetta, jos se löytyy myös omalta ostoslistalta.

– En usko, että tulisin vain ilta-alennuksen takia. Vaiva suhteessa säästöön ei ehkä olisi sen arvoinen, Lintonen sanoo.

Kaaressa asioinut Aleksi hyödyntää punalaputettujen tuotteiden tupla-alea satunnaisesti.

– En ole laskenut, millaisia säästöjä olen tehnyt, mutta kyllä varmasti jonkinlaisia, kun on 60 prosenttia halvempaa kuin normaalisti.

Yleensä hän ostaa ilta-alennuksesta lihaa ja eineksiä. Tuotteet hän valmistaa heti ja pakastaa valmiin ruoan, jos ostoksia on kertynyt enemmän.

Juho Hakola ei innostu aletuotteiden hamstrauksesta.

– En välttämättä ostaisi punalaputettua tuoretuotetta, mutta esimerkiksi heti suuhun menevän valmisruuan kyllä.