Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Petri varasteli kaupoista sisäfileitä ympäri Helsinkiä ja rahoitti niillä huumeidenkäyttönsä: "Sekoilu olisi voinut loppua paljon aikaisemminkin" – Helsingin poliisi pysäyttää nyt nuorten rikoskierteen uudella tavalla

Rikokset: Helsingin poliisi yrittää pysäyttää nuoret ennen rikoskierteen alkua. Huumevelkojen periminen on yhä useammin syynä väkivaltaan.

Vuosaaren metroasemalla kävelee muuttunut mies.

Petri Engblomilla, 40, on takanaan yli 20 vuoden mittainen helvetti huumemaailmassa.

Riippuvuus huumeisiin ajoi Engblomin jo alaikäisenä lukemattomiin rikoksiin, joista hän on istunut vankilassa vuosien ajan.

– Olin täysin koukussa kaikkiin mahdollisiin aineisiin. Huumeita oli aivan pakko saada, joten rahoitin ne tekemällä varastamalla kaupoista kaikkea mahdollista, esimerkiksi sisäfileitä.

– Tein varkauksia ympäri Helsinkiä ja kauppasin tavarat eteenpäin. Varastin sukulaisilta korut ja rahat. Petin kaikkia, koska rahaa oli saatava. Kaikki pyöri vain aineiden ympärillä, ihan kaikki, Engblom kertoo.

Ensimmäisen vankilatuomionsa Engblom sai vajaat parikymmentä vuotta sitten, kun hän peri huumevelkoja takaisin väkivaltaisesti Pohjois-Haagan asemalla.

Rikoksia ei lopeta rangaistuksen pelko, vaan aito välittäminen.

– Sekoilin silloin aivan pillerikännissä. Vuonna 2005 tuli reilun puolentoista vuoden ehdoton tuomio ja istuin sen Sörnäisten vankilassa.

Nyttemmin Engblom on saanut kokonaan uudenlaisen otteen elämästä. Hän raitistui vertaistuen ja korvaushoidon avulla: ensimmäisen selvän päivän hän näki huhtikuussa 2017.

– Minun kohdallani rikossekoilu olisi voinut loppua jo paljon aiemmin, jos olisin löytänyt ihmisen, joka olisi aidosti kuunnellut minua.

– Ei tällaista menoa voi lopettaa, jos on koko ajan rangaistuksen pelko niskassa. Kyllä siihen aitoa välittämistä tarvitaan.

Helsingin poliisi on ryhtynyt ennalta estäviin toimiin, jotta Engblomin kuvaaman kaltainen rikoskierre saataisiin mahdollisimman monen nuoren kohdalla katkaistua jo alkumetreillä.

Lisäpontta hankkeelle on tuonut se, että helsinkiläisnuorten väkivaltarikollisuus on lisääntynyt useana vuonna peräkkäin.

Hanke on yksinomaan viime vuonna tuottanut lupaavia tuloksia. Poliisilla ja sosiaalitoimella oli vuoden mittaan tuhansia kontakteja, joista 350 valikoitui jatkotoimiin.

– Seuranta-ajan jälkeen näiden henkilöiden tekemien rikosten määrä on vähentynyt 67 prosenttia. Se on jo merkittävä muutos, arvioi Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnon johtaja, ylikomisario Jari Taponen.

Ankkuritiimin asiakas kutsutaan perheensä kanssa keskustelemaan tilanteestaan poliisilaitokselle. Mukana on poliisin lisäksi sosiaalityöntekijöitä ja psykiatrinen sairaanhoitaja.

– Nuorilla on usein virheellinen käsitys siitä, että yhteiskunta ei voi millään tavalla puuttua alle 15-vuotiaiden tekemiin rikoksiin, kertoo ennalta ehkäisevän toiminnon päällystövastaava, komisario Katja Nissinen Helsingin poliisista.

– Kun rikoksiin sitten reagoidaankin, se pysäyttää käytännössä lähes jokaisen nuoren. Tärkeää on se, että saamme luotua nuoreen luottamuksellisen suhteen.

Mukaan kutsutut ovat iältään keskimäärin 22-vuotiaita, mutta mukana on myös alle 15-vuotiaita.

Hankkeen avulla pyritään auttamaan myös muun muassa ääriajatteluun taipuvaisia nuoria, jotta nämä eivät ryhtyisi toteuttamaan ideologiaansa käytännössä.

Huumeisiin liittyvä rikollisuus on koronavuoden mittaan lisääntynyt Helsingissä merkittävästi. Pelkästään viime vuoden tammi-kesäkuussa huumerikosten määrä paisui pääkaupungissa kolmanneksella edellisvuoteen verrattuna – ja kehitys jatkui loppuvuonna samaan tahtiin.

Huumeiden ja alkoholin vuoksi tappelutilanteissa käytetään nyt aiempaa useammin esimerkiksi veitsiä tai muuta kättä pidempää.

Tekojen taustalla ja motiivina on myös yhä useammin huumevelkojen periminen. Huumeet ja törkeä väkivalta liittyvät siis vahvasti toisiinsa.

OIKAISU 11.3. kello 14.25: Alkuperäisessä jutussa kerrottiin virheellisesti, että Petri Engblom olisi tehnyt asuntomurtoja Eirassa, Töölössä ja Ullanlinnassa. Hän kuitenkin teki elintarvikkeiden varastelureissuja Helsingin eri kaupunginosissa, ei asuntomurtoja.