Rakentaminen: Keväällä alkaa massiivisen palvelukorttelin rakentaminen Jätkäsaaressa.
Keväällä alkaa massiivisen palvelukorttelin rakentaminen keskelle Jätkäsaarta.
– Urakkasopimus A-Kruunun hankkeen rakentamisesta on allekirjoitettu, ja rakentaminen on alkamassa ihan näinä päivinä, kertoo A-Kruunun toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.
Hän kävi tontilla viikonloppuna, mutta vielä silloin rakentamista ei oltu aloitettu. A-Kruunun hanke valmistuu elokuussa 2022.
Projektipäällikkö Kati Pesonen-Hellsten YIT:ltä kertoo, että tarkkaa päivää esimerkiksi YIT:n osalta ei vielä tiedetä.
– Neuvottelemme toimijoiden kanssa ja vielä virallisia sopimuksia ei ole allekirjoitettu, hän kertoo.
YIT on hankkeessa isoin toimija ja kortteliin on tulossa arviolta 260 YIT:n asuntoa. A-Kruunulta on tulossa 47 vuokra-asuntoa, ja niiden arvioidaan valmistuvan ensimmäisenä.
Kortteli lähtee rakentumaan vaiheittain.
Lisäksi asuntoja Palvelukortteliin tulee Asuntosäätiöltä, NAL Asunnot Oy:ltä sekä Saraco D&M Oy:ltä.
Hankkeen projektinjohtaja Tuomo Sipilä Helsingin kaupungilta muistuttaa, että kohde on suuri ja sen toteutumisessa menee aikaa.
– Kortteli lähtee rakentumaan vaiheittain. Ensimmäiset kohteet valmistuvat arviolta vuoden loppuun 2022 mennessä, Sipilä kertoo.
Alue toimi aiemmin satamatoimintojen alueena ja tämän jälkeen alue on palvellut myös aluerakentamiseen liittyvien väliaikaisten toimintojen sijoituspaikkana.
Palvelukortteliin rakentuva 15-kerroksinen hotelli tulee Tuomo Sipilän mielestä tarpeeseen.
– Uusille hotelleille on Helsingissä edelleen kysyntää. Verrattuna esimerkiksi muiden Pohjoismaiden pääkaupunkeihin, tarjonta on meillä vielä suppeampaa.
Sipilä muistuttaa, että Jätkäsaaressa on Euroopan vilkkain matkustajasatama
– On merellistä, kukoistavaa kantakaupunkia eri toimintoineen, niin uskon, että alue on mainio myös hotellitoiminnalle.
Kaupungin alkuperäinen tavoite oli saada kortteliin toiminnoiltaan monimuotoinen konsepti, johon suunniteltiin rakenne eri sukupolville, käyttäjäryhmille, kortteleiden asukkaille ja muille kaupunkilaisille.
– Täysin samanlaista konseptia ei taida muualta löytyä. Sanoisin, että kokonaisuus on tässä se pihvi. Korttelin ajatusmaailma ja lähtökohdat heijastelevat hyvin modernin kantakaupungin rakennetta ja tavoitteita, Sipilä kuvailee.
Yhteen kortteliin on ikään kuin kätketty pieni kaupunki. On ravintolaa, päiväkotia, ruokakauppaa, kylätalo.
– Yhteisöllisyys on monessa mielessä nostanut päätään ja kylätalo ehkäpä juuri eräänlainen moderni 2020-luvun ilmentymä siitä. Ajatuksena on ollut, että kylätaloon on keskitetty korttelin asuintalojen kerhotilat, jolloin on olemassa paremmat toimintaedellytykset saada aikaan niin sanottu laadukkaampi kokonaisuus, Sipilä sanoo.
Kylätaloon on tulossa muun muassa kahvila ja talvipuutarha, jonka yhteyteen on kaavailtu kaupunkiviljelylaitosta.