Tuore raportti: Metsästäjät ja kalastajat noudattavat lakia, mutta maastoliikenteessä rikkeet lisääntyivät

Kuvituskuva. Tuija Pauhu
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Metsästäjät ja kalastajat selvisivät liki puhtain paperein erävalvonnasta viime vuonna. Maastoliikenteessä rikkeet sen sijaan kasvoivat.

Viime vuosi oli vilkas Metsähallituksen erävalvonnalle. Metsästyksen, kalastuksen ja retkeilyn suosio kasvoi selvästi, mutta rikkeiden määrä laski yli kolmen prosenttiyksikön verran.

Erävalvonta teki yli 8 700 tarkastusta, joista 6,6 prosentissa paljastui erilaisia rikkeitä, ilmenee juuri julkaistusta erävalvontaraportista. Raportti kuvaa eränkäynnin luvallisuutta ja laillisuutta valtion alueilla.

Retkeilyn suosio nousi poikkeusvuonna ja erävalvontaa lisättiin luonnonsuojelualueilla.

Rikkeiden osuus tarkastuksista laski 6,3 prosenttiin. Tyypillisin luonnonsuojelurike oli alueen järjestyssääntöjen rikkominen eli retkeilijät tekivät nuotioita luvattomille paikoille tai liikkuivat rajoitusalueilla.

Raportin mukaan metsästäjien asiat olivat jälleen verrattain hyvässä kunnossa, sillä 96,7 prosenttia metsästäjistä selvisi puhtain paperein. Osa oli liikkeellä ilman lupaa tai syyllistyi muihin rikkeisiin, kuten lyijyhaulien käyttöön vesilinnustuksessa.

Kalastajille viime vuosi oli niin ikään hyvä. Kalastus lisääntyi valtion alueilla viidenneksen. Samalla rikkeiden osuus laski.

Noin joka kymmenes kalastaja oli liikkeellä ilman kalastonhoitomaksua tai kalastuslupaa tai syyllistyi muihin rikkeisiin, kuten pyydysten puutteellisiin merkintöihin.

Vain maastoliikenteessä paljastuneet rikkeet jatkoivat kasvuaan. Yli 27 prosenttia tarkastetuista henkilöistä oli liikkeellä ajokillaan ilman maanomistajan lupaa tai syyllistyi muihin rikkeisiin.

Lisääntyviä luvattomia ilmiöitä ovat niin sanottu syvänlumenkelkkailu reittien ja urien ulkopuolella sekä marjastus tai sienestys luvattomasti mönkijällä syksyisin.

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut