Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rakenteilla olevasta tornitalosta putosi aamulla vanerilevy suojatielle – kummankin työmaan ulkotyöt keskeytetty, kertoo SRV

Kalasatamassa sijaitsevalla tornitalotyömaalla on tapahtunut jälleen uhkaava tilanne. Maanantaiaamuna tippui alas korkeuksista vanerilevy, jonka valokuvannut kaupunkilainen kertoi sosiaalisessa mediassa, että ei ollut kaukana etteikö pala olisi osunut häneen. Levy tippui liki suoraan suojatielle.

SRV Rakennus Oy:n turvallisuuspäällikkö Aleksi Auer vahvistaa, että Kalasatamassa rakenteilla olevan kolmannen tornitalon Lumo Onen työmaalta on pudonnut aamulla noin kello 7.40 vanerinpala Työpajankadun ja Kalasatatamankadun risteykseen.

Lumo One on Redin kauppakeskuksen yhteyteen rakennettava 31-kerroksinen tornitalo, johon tulee vuokra-asuntoja. Rakenteilla on myös 32-kerroksinen asuntotorni Loisto, jonka pitäisi valmistua ensi syksynä.

– Selvitämme parhaillaan tilannetta. Tapahtuneen johdosta ulkona tehtävät työt on keskeytetty tutkinnan ajaksi sekä Lumo Onen että Loiston työmaalla. Lumo Onen holvilla on ollut muotin purku käynnissä. Työtä on tehty tuulensuojaseinien sisällä, Auer kertoo Helsingin Uutisille.

Helsingin poliisin viestinnästä kerrotaan, että maanantaisesta tapauksesta on kirjattu rikosilmoitus, ja tapausta tutkitaan epäiltynä työturvallisuusrikoksena.

Kyse ei ole ensimmäinen kerta, kun SRV:n Kalasataman työmaalla on ilmennyt puutteita. Viime tiistaina putosi rakenteilla olevasta Loistosta vanerinen ovi maahan, asiasta kertoi Helsingin Sanomat. Ovi putosi lehden mukaan noin 100 metrin korkeudelta suoraan Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen edustalle.

Työmaa-aikainen ovi pääsi tippumaan SRV:n Aleksi Auerin mukaan kovan tuulen vuoksi. Lisäksi Loistosta putosi aikaisemmin tolppa työmaa-alueen sisäpuolelle maahan.

Auerin mukaan turvallisuusasioihin suhdaudutaan yhtiössä erittäin vakavasti.

– Olemme luonnollisesti erittäin pahoillamme tapahtuneesta ja suhtaudumme tapahtuneeseen erittäin vakavasti. Asian selvittämiseksi on kutsuttu heti tapahtuneen jälkeen koolle yrityksen johdosta, työmaajohdosta, turvatiimistä ja urakoitsijoista koostuvan foorumi, jossa arvioidaan akuutisti korkean rakentamisen turvallisuuteen liittyvät riskit ja korjaavat toimenpiteet, Auer kertoo uusimmasta tapauksesta.

– Korjaavina toimenpiteitä heti ensimmäiseksi työmaalla jokainen urakoitsija tekee oman työvaiheensa riskien arvioinnin ja nämä käydään läpi jokaisen työpisteellä ennen töiden jatkumista. Lisäksi tulemme kiinnittämään nyt erityishuomiota työmaan siisteyteen ja järjestykseen. Tavoitteena on, että tavara irtoaa ammattimiehen kädestä suoraan suljettuun roska-astiaan, Auer jatkaa.

Juttua muokattu kello 13.12.: Lisätty Helsingin poliisilta saatu tieto, että tapauksesta on kirjattu rikosilmoitus ja asia on tutkinnassa.