Uimahallihaave kuivumassa kokoon Herttoniemessä – tilalle jäähalli

Kaakkois-Helsingin asukkaiden toiveet omasta uimahallista ovat kuivumassa kokoon. Hankkeelle osoitettiin kaavassa takavuosina mahdollinen liikuntapaikkarakentamisen alue Herttoniemestä, mutta kaakon alueen uimahallihanke ei ole koskaan ottanut tuulta purjeisiinsa, ja paikalle on tulossa nyt harjoitusjäähalli.

Hanketta perustellaan sillä, että Konalan ja Hernesaaren jäähallit tullaan sulkemaan, eikä harjoitushallikapasiteetin haluta Helsingissä pienentyvän.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsitteli tiistaina maa-alueen vuokraamista Helsingin Liikuntahallit Oy:lle Abraham Wetterin tien varresta. Vuokra-alueelle sijoitetaan noin 6 967 kerrosneliön harjoitusjäähalli oheistiloineen.

Helsingin Liikuntahallit Oy:n omistaja on Helsingin kaupunkikonserniin kuuluva Jääkenttäsäätiö. Yhtiön tarkoituksena on rakentaa kaksikerroksinen rakennus, johon sisältyisi kaksi jääkaukaloa, sisäliikuntatilaa ja näiden oheistiloja. Yhtiön tarkoituksena on niin ikään jäädä keskuksen omistajaksi, joka huolehtii sen toteuttamisesta ja ylläpidosta. Vuokrasopimus esitetään solmittavaksi liikuntajohtajan myöhemmin päättämästä ajankohdasta lukien 31.12.2043 saakka.

Harjoitusjäähallin mahdollinen rakentamisaikataulu ei ole vielä selvillä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut