Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronan massatestaus rajoilla alkaa jo tällä viikolla – Joukkopäätösten teko oli sittenkin koko ajan mahdollista

Aluehallintovirastot (avi) alkaa antaa maahantulijoiden koronatestauksesta massapäätöksiä jo tällä viikolla Etelä-Suomessa, avi tiedottaa.

Aiemmin avi on linjannut, että nykylaki ei mahdollista useamman kuin yhden ihmisten määräämistä testiin, mutta linja on nyt muuttunut. Syynä tähän on perustuslakivaliokunnan arvio, että nykylainsäädäntökin mahdollistaa joukkotarkastukset.

Aiemmin aluehallintovirastot ovat toimineet sosiaali- ja terveysministeriön (STM) helmikuussa 2021 antaman ohjauskirjeen ja sen oikeudellisen arvioinnin mukaisesti. Tämän arvion lähtökohtana on ollut testauksen vapaaehtoisuus. Siksi avi on tulkinnut, että tartuntatautilain mukaiseen terveystarkastukseen määräämisen pitäisi olla yksilökohtainen päätös.

STM:n maaliskuisessa ohjauskirjeen ohjeistus tukee avin mukaan sen uutta tulkintaa.

Massatestauspäätösten puuttumisesta huolimatta maahantulijat on avin mukaan testattu varsin kattavasti. Avi on ohjeistanut kuntia varmistamaan jokaisen maahantulijan osallistumisen, ellei tällä oli luotettavaa testistä vapauttavaa selvitystä. Jos joku on kieltäytynyt, kunta on voinut pyytää avilta yksilöllistä määräystä. Lain mukaan kunnat vastaavat terveystarkastuksista rajoilla.