Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jeesus tulee Helsinkiin Lohjalta

Pääsiäinen: Kärsimystiellä käyskennellään Helsingin kaduilla.

Ohjaaja Markku Arokanto soitti viime syyskuussa Panu Haavistolle ja pyysi häntä Jeesuksen päärooliin kärsimystiestä kertovaan Via Crucis -näytelmään Helsinkiin. Haavisto sanoi ”kyllä”.

– Sitten nukuin muutaman yön huonosti ja mietin mitä tuli luvattua, nauraa Haavisto.

Ihan sattumalta ei Arokanto juuri Haavistolle soittanut. Käsikirjoittaja Anna-Mari Kaskinen kun oli vinkannut Arokannolle Haavistosta.

Viime pääsiäisenä perinteinen Via Crucis peruuntui kokonaan koronan takia. Tänä vuonna sitä suunniteltiin aluksi livetapahtumaksi, mutta koronan toisen aallon myötä se muuttui noin kuuden minuutin pituiseksi videoksi.

Videossa Jeesus kävelee Helsingin autioituneita katuja.

– Sitä on vaikea kuvata paljastamatta liikaa juonta. Keskiössä on sarja kohtaamisia.

Video alkaa nyky-Helsingistä ja päättyy antiikin Välimeren tunnelmiin. Perinteisesti Via Crucis -kulkue on edennyt Kaisaniemestä Senaatintorille, mutta ohjaaja Arokanto on kääntänyt suunnan Senaatintorilta Kaisaniemeen.

– Viimeinen ehtoollinen kuvattiin Tuomiokirkon kryptassa. Se oli mahtava kuvausympäristö.

31-vuotias Panu Haavisto on lähtöisin Raumalta. Hän työskentelee Kansan Raamattuseuran Vivamon loma- ja kurssikeskuksessa Lohjalla.

Via Cruciksen Jeesuksen rooli ei sinänsä Panu Haavistoa hätkähdytä.

– Olen näytellyt täällä Vivamossa Jeesusta pääsiäisenä useamman kerran ja olen jo aiemmin käsitellyt Jeesuksen näyttelemiseen liittyviä ajatuksia.

Videolla nykyajan Jeesus on siloposkinen, mutta viimeisellä ehtoollisella parta on muhkea.

– Ohjaaja Arokanto pyysi, etten ajaisi partaa ennen kuvauksia. Viimeinen ehtoollinen kuvattiin ensin ja nykyajan kohtauksia varten parta leikattiin.

Haavisto halusi tehdä Jeesuksesta tunteineen mahdollisimman inhimillisen.

Via Crucis on vuodesta 1996 lähtien koettu Helsingissä Pitkäperjantaina. Nyt se on nähtävissä lyhytelokuvana Palmusunnuntaista 28. maaliskuuta alkaen koko pääsiäisen ajan eri kanavissa, kuten Facebookissa Via Crucis Helsinki -sivulla.