1950-luvun kerrostalo puretaan Kallion arvokorttelista – tämän takia asuntoja ei korjata

Alppikulma: Hätämajoitusta voidaan jatkaa vielä tämä vuosi, vaikka 1950-luvun rakennuksen huonoon kuntoon liittyy riskejä.

Alppikadun ja Kolmannen linjan risteyksessä oleva Alppikulma on rakennettu vuonna 1955 Diakonissalaitoksen työntekijöiden asunnoiksi. Aapo Siippainen
Aapo Siippainen

Aapo Siippainen

Diakonissalaitos on päättänyt purkaa Alppikadun ja Kolmannen linjan risteyksessä olevan Alppikulman. 9-kerroksinen talo on rakennettu vuonna 1955.

Se on osa arvokasta Alppikorttelia, jonka vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvun lopulta.

Huonokuntoinen rakennus on toiminut viime vuodet muun muassa asunnottomien hätämajoituksena.

Vielä viime kesänä Diakonissalaitos pohti, voisiko rakennukselle olla muuta käyttöä. Tilanne osoittautui kuitenkin mahdottomaksi.

– Alppikulma puretaan huonon kunnon vuoksi. Rakennuksen purkulupa on vireillä, mutta emme tiedä, kauanko luvan käsittelyprosessi kestää, sanoo Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön kiinteistöjohtaja Mika Anttila.

Anttila sanoo, että kantavissa rakenteissa on havaittu vaurioita. Ne vaatisivat rungon täydellistä korjaamista. Myös lvi-tekniikka on ollut pitkään elinkaarensa päässä.

Huoneista olisi vaikea tehdä asuntoja, vaikka rakennus olisi paremmassa kunnossa.

–  Tämä on asuntolatyyppinen rakennus, jossa ei ole huonekohtaisia peseytymistiloja.

Kävelysillan rakenteista paljastui yllätys SRV:n työmaalla: "Pehmeää tavaraa, ei pysy kasassa" – rakennusmiehet katosivat kuukausiksi

Alppikulmassa on yhteensä 76 yksiötä ja kaksiota, jotka ovat toimineet 2000-luvun vaihteeseen asti myös opiskelijoiden asuntoina. Alunperin ne rakentuivat Diakonissalaitoksen työntekijöiden asunnoiksi.

Rakennus on valmistunut vuonna 1955 Diakonissalaitoksen työntekijöiden asunnoiksi. Sen jälkeen rakennuksessa on asunut ja yöpynyt opiskelijoita, eri ikäisiä päihdeongelmaisia ja ulkomailta Suomeen tulleita. Arkistokuva kesältä 2020. Aapo Siippainen

Hätämajoitus jatkuu Alppikulmassa ainakin huhtikuun loppuun, koska hätämajoituksen tarve on tällä hetkellä suuri. Ovatko tilat turvalliset?

– Tilojen käytölle ei ole tiedossa rajoitteita. Viranomaistarkastukset on pidetty ja tilat on hyväksytty käyttöön, kiinteistöjohtaja toteaa.

Alppikulmalle ei ole tehty koskaan laajaa peruskorjausta. Anttilan mukaan viemäröinti voi rikkoontua yllättäen.

– Se on riski. Toiminta saatetaan joutua keskeyttämään, jos rakennuksessa ilmenee välittömiä ja laajamittaisia korjaustarpeita. Rakennuksen korjausvelka on sen verran mittava, että se vaatisi erittäin laajamittaisen peruskorjauksen eikä se ole teknistaloudellisesti perusteltavissa.

9. kerroksen parvekkeen ovi on lukittu. Ikkunasta näkyy kuitenkin muun muassa Diakonissalaitoksen 1800-luvulla rakennettu kirkko. Aapo Siippainen

Mitä Alppikulman tilalle on tarkoitus rakentaa?

– Tulevan rakennuksen suunnittelu on vasta alussa ja se on osa käynnissä olevaa korttelin kokonaissuunnittelua. Selvitämme kuinka suurelta osin kortteli pysyy Diakonissakatoksen omassa käytössä ja minkä sitä verran vuokrataan ulkopuolisille, Anttila kertoo.

Tältä näyttää romanien hätämajoituksessa: Yksi huone eroaa yllättävällä tavalla – "Siisteydestä päätellen täällä nukkuu nainen"

Alppikulman hätämajoituksessa on tällä hetkellä 45 paikkaa päihteitä käyttäville helsinkiläisille.

Hätämajoituksen piti päättyä Alppikulmassa jo viime syksynä, mutta kaupunki ja Diakonissalaitoksen Hoiva Oy jatkoivat sopimusta tämän vuoden huhtikuun loppuun saakka.

Kaupunki on etsinyt Alppikulmalle pitkään korvaavia tiloja. Asumisen tuen päällikkö Taru Neiman sanoo, ettei kaupunki saanut kilpailutuksessa yhtään tarjousta.

On todennäköistä, että hätämajoitus pysyy Alppikulmassa vielä huhtikuun jälkeenkin. Diakonissalaitokselta kerrotaan, että sopimusta on varauduttu jatkamaan loppuvuoteen.

Alppikulma on tarkoitus muuttaa ympärivuorokautiseksi majoitukseksi, jos liikkumisrajoitukset tulevat voimaan.

Helsingissä on tällä hetkellä suuri tarve erilaiselle kriisimajoitukselle ja tilapäiselle asumiselle.

Kaupunki etsii uusia tiloja myös Loviisankadun perhemajoitukselle.

Linnanmäen vieressä olevat arvotalot seisseet tyhjillään 4 vuotta – "Olisihan sinne hyvä saada jotain toimintaa"

Romanien hätämajoitus siirtyi hostelli-tason huoneisiin – tältä uudet tilat näyttävät – "Viihdymme hyvin"

Tältä näyttää romanien hätämajoituksessa: Yksi huone eroaa yllättävällä tavalla – "Siisteydestä päätellen täällä nukkuu nainen"

Myös päihdevieroitus lähtee pois Kalliosta – tänne se muuttaa

Asunnottomien kriisikeskukselle hulppeat tilat tyhjäksi jääneestä ravintolasta Itä-Pasilassa, naapurit seuraavat valvontakameroista – "Arvasin, että tulee riesaa"

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut