Maxime perusti kahvilan Meilahteen ja havahtui pian siihen, että hyllyt olivat tyhjiä ennen sulkemisaikaa – ranskalaisia herkkuja myydään nyt myös kiertävässä leipomoautossa
2
Maxime Kellia tulee Vantaalla sijaitsevaan leipomoonsa aamupäivällä ja leipoo siellä aamuyöhön saakka. Hän sanoo, että leivän pitää aina olla tuoretta. Johanna Erjonsalo
Kerrostalon päädyssä sijaitsevassa leipomossa palavat valot vielä yöllä. Belle Baguetten leipuri Maxime Kellia on tullut töihin edellisen vuorokauden puolella ja leipätaikina on noussut tuntikausia. Ranskalaisessa leivonnassa ei sovi kiirehtiä.
Kahdessa leivinuunissa paistuvat päivän leivät, kuten patongit ja rosmariinilla ryyditetyt porkkanaleivät.
Kellian sanoo hymyillen, että ranskalaisen haukatessa vasta leivottua patonkia hän maistaa kevään.
– Leivän pitää olla tuoretta! hän tähdentää.
Helsingin Uutiset kertoi pariisilaislähtöisestä Kelliasta ja hänen perustamastaan kahvilasta viime vuoden helmikuussa.
Leipuri leipoo leipänsä ranskalaiseen juureen, jonka hän sai ystävänsä leipuri-isältä, joka oli saanut sen isältään ja niin edelleen. Juurta on ravittava huolella, ja sitä voi Kellian mukaan verrata vauvan hoivaamiseen.
Leivän pitää olla tuoretta!
Belle Baguetten leipuri-yrittäjä Maxime Kellia
Kolmannessa uunissa paistuvat makeat leivonnaiset, kuten mantelicroissantit ja pain au chocolatit.
Leipominen on Kellialle intohimo. Hän kehittelee koko ajan uusia reseptejä ja leipoo kaiken laktoosittomana. Pääsiäiseksi myyntiin tulee briossi.
– Se on Ranskassa pääsiäisleivonnainen.
Ainakin pääkaupunkiseudulla ihmiset sekosivat pikkuleipomoiden mantelicroissanteihin viime vuonna eikä niiden suosio näytä hiipuvan Belle Baguettessa. Kun leipomon mantelivoisarvet saapuvat K-kauppaan, ne katoavat pusseihin niin nopeasti, että hitaimmat jäävät ilman.
Kellian yhtiökumppani Maija Martiskainen arvelee, että korona-aika on ehkä saanut ihmiset arvostamaan huolella tehtyjä herkkuja entistä enemmän.
Kauppojen lisäksi BB:n tuotteita myy kiertävä leipomoauto, jonka idean Martiskainen toi Sveitsistä.
Kova kysyntä johti myös siihen, että leipomo muutti Helsingistä Vantaalle viime toukokuussa. Kun viime vuoden helmikuussa perustetun Le Grenier -kahvilan hyllyt Meilahdessa alkoivat olla lähes aina tyhjinä ennen sulkemisaikaa, oli ryhdyttävä etsimään suurempia tiloja leipomiselle. Helsingissä oli kallista, joten kahvilan perustaja Kellia päätyi leipomaan leipää ja makeita leivonnaisia Vantaalle, kerrostalon alakertaan.
– Ei tämäkään ole kovin iso, mutta riittää nyt, hän sanoo tilasta.
Paikassa toimi aiemmin konditoria, joten luvat olivat jo valmiiksi kunnossa. Se nopeutti leipomon siirtoa.
Havukoskella suuremmissa tiloissa Kellia pystyy leipomaan kahvilansa tuotteet sekä laajentamaan toimintaansa. Belle Baguette Oy:n myynnistä ja markkinoinnista vastaava Martikainen kertoo, että leipomon tuotteita tulee myyntiin ensi kertaa S-ryhmän Food Market Herkkuihin tänä viikonloppuna ja myöhemmin myös S-marketeihin. Yritystä kasvatetaan pikku hiljaa.
Kellian ja Martikaisen yritys sai alkunsa yhteisen ystävän kautta. Hyvinvointialalla työskennellyt Martikainen ymmärsi heti, että Kellian tuotteilla on potentiaalia. Taikinataikuri tarvitsi vain myynti- ja markkinointiapua, jotta voisi keskittyä leipomiseen.
– Tuotteet ovat olleet alusta alkaen kunnossa, Martiskainen iloitsee.
Kun päivän leipomukset on tehty, Kellia suuntaa autonsa keulan kohti Pitäjänmäen kotiaan. Leipuri menee nukkumaan ja muut aloittelevat päiväänsä, ehkä hakemalla tuoreen leivän aamiaispöytäänsä.