Valinta: Seurakuntaneuvosto valitsi Päivi Vähäkankaan Munkkiniemen kirkkoherraksi. Työn on tarkoitus alkaa vasta kesällä.
– Aika hyvältä tuntuu. Olo on innostunut siitä että pääsee vastuullisiin ja haasteellisiin tehtäviin, sanoo Munkkiniemen seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi valittu Päivi Vähänkangas.
Vähäkangas on 42-vuotias ja hänen perheeseensä kuuluvat Romaniasta kotoisin oleva puoliso ja yksi kouluikäinen lapsi.
Tuore kirkkoherra, joka kertoo liikkuvansa mielellään sähköpyörällä, kertoo harrastavansa kirkollisia asioita myös vapaa-aikanaan.
– Osallistun aktiivisesti keskusteluihin ja kirjoitan esimerkiksi blogia kirkon nettisivuilla. Lisäksi olen kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan sihteeri.
Vähänkankaan valintaperusteissa mainittiin myös hänen aktiivinen ja menestyksellinen esiintymisensä julkisuudessa eri alustoilla. Yhtenä Taantuvan tasa-arvon kirkko -kirjan kirjoittajana Vähäkangas palkittiin Kirkon tasa-arvopalkinnolla vuonna 2020.
Osallistun aktiivisesti keskusteluihin.
Vähänkankaan mielestä kirkkoherra voi vaikuttaa paljon siihen, minkälainen kirkko on juuri sillä alueella, jossa kirkkoherrana on, eli tässä tapauksessa Munkkiniemessä.
– Minulla on jo paljon ajatuksia siitä, mihin haluan tarttua ja mistä haluan kuulla ja mitä haluan oppia aloittaessani työt.
Vähäkangas työskentelee tällä hetkellä Kirkkohallituksessa kirkon ulkosuomalaisyksikössä.
– Yksikkö huolehtii siitä, miten Suomen kirkko kohtaa maailmalla asuvia ja liikkuvia suomalaisia.
Vähäkangas on itse työskennellyt ulkosuomalaispappina Pohjois-Saksassa, hän asui tuolloin Hampurissa.
– Pohjois-Saksan alueella oli neljä suomalaista seurakuntaa, joissa toimin. Olin Saksassa kaikkiaan kuusi ja puoli vuotta, Vähäkangas kertoo.
Vähäkankaan valinnasta kertovassa tiedotteessa hänen valintaansa perustellaan muun muassa seuraavasti:
– Vähäkankaalla on vankkaa kokemusta työskentelystä pappina ulkomailla seurakunnissa, joiden toiminta perustuu seurakuntalaisten osallistumiseen ja sitouttamiseen, Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Eeva-Liisa Koltta-Sarkanen sanoo tiedotteessa.
Vähäkankaan vahvuuksiksi katsottiin myös hänen uudistava ja analyyttinen työotteensa, kuunteleva ja yhteistyökykyinen johtamistapansa sekä kokemus seurakuntaneuvoston jäsenyydestä.
– Asun perheeni kanssa Arabianrannassa ja olen Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen. Siitä luottamustoimesta joudun nyt luopumaan kirkkoherraksi valintani myötä, Vähäkangas sanoo.
Vähäkangas arvelee, että Munkkiniemi voisi olla myös mukava asuinpaikka kirkkoherralle.
– Mielelläni siellä asuisin, mutta siitä minun täytyy neuvotella perheeni kanssa. Harkintaan asian voisi ottaa.
Vastavalittu kirkkoherra aloittaa työssään myöhemmin sovittavana aikana, tiedotteen mukaan tuo ajankohta olisi arviolta tulevana kesänä.
– Kirkkoherralla on paljon hallinnollisia tehtäviä, jotka täytyy tehdä oikein. Lisäksi hän johtaa työyhteisöä ja luo muille seurakunnan työntekijöille hyvät työskentelyedellytykset sekä kannustaa ja tukee heitä. Kirkkoherra kirkastaa yhteistä työnäkyä, eli mitä kohti mennään, Vähäkangas kuvailee.
Hän on myös tulevan seurakuntansa pappi.
– Pappina toimiminen on hengellistä johtajuutta, yritän kertoa mistä uskossa on kysymys.