Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Malmin lentokentälle luvassa paljon väliaikaista toimintaa – Ensi talvena pitkä luistinrata, myöhemmin kahden Kaisaniemen kentän kokoinen aukio

Entinen lentokenttä: Ennen asuntorakentamista entisen lentokentän alueelle on tulossa erilaista väliaikaistoimintaa. Ensi talvena tulossa on luistinrata.

Lentokoneiden ehdittyä tuskin poistua Malmin lentokentältä, kaupungilla oli kentän väliaikaiselle käytölle jo uusia suunnitelmia.

Ensi talvena kentän kiitotiellä saattaa pakkastilanteesta riippuen olla pitkä luistinrata.

– Sellainen on ollut suunnitelmissa jo kaksi talvea, mutta harmiksemme emme sitä vielä tänä talvena pystyneet toteuttamaan, koska ilmailijat olivat alueella, toteaa Malmin alueen projektinjohtaja Kimmo Kuisma.

Luistinrataa suunnitellaan entisen kentän etelä-pohjoissuuntaiselle kiitotielle, joka on lähes puolitoista kilometriä pitkä. Radan paikkaa sovitetaan yhteen alueen muiden toimintojen, kuten asuntorakentamiseen vaadittavan maakaasuputken asentamisen kanssa.

Kaupunki on laatinut yleissuunnitelman alueen väliaikaiselle käytölle. Rakentamisen on tarkoitus edetä etelästä pohjoiseen ja se kestää 2040-luvun loppuun.

– Periaate on, että alueella täytyy mahdollistaa virkistyskäyttö ja aluerakentamiseen valmistautuminen, Kuisma ynnää.

Suosittu hiihtolatu tulee jatkossakin olemaan alueella. Reitti saattaa rakentamisen edetessä muuttua.

Alueen väliaikaiskäyttö muuttuu vaiheittain.

– Alkuvaiheessa alueella voi olla enemmän tilaa ja meluakin aiheuttavaa toimintaa. Tärkeää on, että kaikissa rakentamisen vaiheissa alueella on hyvät ulkoilureitit. Ne ovat asukkaille tärkeitä, toteaa Malmin alueen tiimipäällikkö Kaisa Jama ja toteaa, että kaupunki ottaa ideoita vastaan.

– Koronan takia on aika hiljaista, mutta kun korona hellitään, on mahdollista järjestää isompia ja pienempiä tapahtumia.

Tapahtumia Malmin entisen lentokentän alueella tulee sekä rakentamisen aikana että alueen valmistuttua olemaan.

Koillis-Helsinki tulee samaan Malmille oman tapahtuma- ja festarialueen. Lentoasemakortteleiden valmisteilla olevassa kaavassa terminaalin ja hangaarin väliin on tulossa kahden Kaisaniemen kentän kokoinen tapahtuma-aukio.

– Tarkoituksena on, että Koillis-Helsinkikin saisi oman tapahtuma-alueen. Siellä voi järjestää isoja tapahtumia, koska ei Kaisaniemessäkään voi kaikkia festareita järjestää, Jama toteaa.

Kentän viereen on tulossa koulu, jonka viereen rakennetaan leikkipaikka ja pelikenttä. Myös koulu tulee käyttämään kenttää.

Ensi syksynä Stadin ammatti- ja aikuisopiston logistiikka-ala muuttaa väliaikaistiloihin lentoaseman entiseen Patria-halliin. Tilat ovat käytössä vuoteen 2025 asti. Kentän kiitorataa käytetään ajoharjoitteluratana.

Lentokentän terminaalirakennuksessa on edelleen ilmailuun liittyviä vuokralaisia.

– Sopimukset ovat voimassa toistaiseksi, koska haluamme pitää alueen elinvoimaisena ja elävänä. Teknisesti terminaali ja hangaarit ovat elinkaarensa päässä. Suunnittelu on käynnissä. Niiden tulevaa käyttötarkoitusta vielä pohditaan, Kuisma jatkaa.