Suomalaiset ovat säästäjinä ja sijoittajina vielä kaukana rakkaasta länsinaapuristamme eli Ruotsista.
Vain harvalla suomalaisella on vaurastumissuunnitelma ja vielä harvemmalla välineitä vaurastumiseen, kuten sijoituksia tai muuta omaisuutta.
Aktia Pankin kyselyyn vastanneista suomalaisista 46 prosentilla ja ruotsalaisista jopa 62 prosentilla on osake- tai rahasto-omistuksia.
Puolella suomalaisista säästöt lojuvat edelleen pankkitilillä, ja noin kolmanneksella kyselyyn vastanneista suomalaisista ei ole lainkaan säästöjä tai sijoituksia.
Myönteistä kehitystä on kuitenkin Aktian mukaan näkyvissä. Pankin vuoden 2019 tutkimukseen verrattuna suomalaisten rahat ovat siirtyneet enenevissä määrin pankkitililtä osakkeisiin sekä erityisesti erilaisiin rahasto-osuuksiin, joiden osuus oli kasvanut viisi prosenttiyksikköä.
Aiempaa useampi suomalainen myös säästää tai sijoittaa säännöllisesti. Kuukausittain säästävien suomalaisten osuus, 41 prosenttia, on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin ruotsalaisten 51 prosenttia.
– Kyselyn perusteella suomalaisilla pankeilla on varmasti tekemistä siinä, miten sijoittamisesta saadaan entistä tunnetumpi säästämisen muoto, ennen kaikkea vähemmän ansaitsevien kotitalouksien keskuudessa, sanoo Aktian henkilöasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Carola Nilsson tiedotteessa.
Vain 37 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoi, että heillä on vaurastumissuunnitelma seuraavan 10-20 vuoden ajalle – 55 prosentilla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa.
Vaurastumissuunnitelmat olivat yleisimpiä nuorimpien ja hyvätuloisimpien vastaajien keskuudessa. Naisista suunnitelma oli vain 33 prosentilla.
Suunnitelmat olivat lisäksi varsin suurpiirteisiä. Jopa 40 prosenttia vaurastumista suunnittelevista ei sijoita lainkaan esimerkiksi osakkeisiin, rahastoihin, asuntoihin tai metsään. Sen sijaan vaurastumistaan suunnittelevista ruotsalaisista lähes 80 prosenttia sanoo sijoittavansa
Sijoittajina ruotsalaiset ovat tottuneempia hajauttamaan sijoituksensa maantieteellisesti sekä useamman yhtiön ja rahaston välillä, siinä missä suomalaisten sijoittajien enemmistö sijoittaa muutamiin pörssiyhtiöihin yhdessä maassa. Yli kuuden yhtiön osakkeita omistavien osuus oli Suomessa 41 ja Ruotsissa 59 prosenttia vastaajista.
Vastaavasti suomalaisista pörssisijoittajista 42 prosenttia on keskittänyt sijoituksensa vain yhteen maahan, kun Ruotsissa keskittäjien osuus on 31 prosenttia.
– Digitalisaation myötä sijoittamisesta on tullut aikaisempaa helpompaa ja on nyt aidosti kaikkien ulottuvilla. Jokainen meistä voi vaurastua, mutta se vaatii toimenpiteitä tänään, toteaa Nilsson.
Aktian kyselyyn viime joulu- ja tammikuussa osallistui 1 729 suomalaista ja 1 000 ruotsalaista iältään 18-75 -vuotiasta vastaajaa.