Kirja: Suomalaiset yksityisetsivät saavat yhteydenottoja laidasta laitaan ja he auttavat ihmisiä monenlaisissa murheissa. Järvenpääläislähtöinen Pauliina Susi kirjoitti kirjan suomalaisten yksityisetsivien tarinoista.
Läheisen katoaminen, vakuutuspetos, uskottomuus, varastaminen työpaikalta, salakuuntelun kohteeksi joutuminen, taustojen selvittäminen ennen tosi tv- ohjelman kuvauksia.
Tässä muutamia esimerkkejä toimeksiannoista, joita suomalaiset yksityisetsivät saavat asiakkailtaan.
Suomessa työskentelee satakunta yksityisetsivää.
Järvenpääläislähtöinen kirjailija Pauliina Susi on koonnut hiljattain ilmestyneeseen Yksityisetsivä – Varjo kannoillasi -kirjaansa neljäntoista suomalaisen yksityisetsivän tarinoita. Yksi heistä on järvenpääläinen Markku Vuorela.
Idea etsiväkirjasta syntyi seitsemän romaania kirjoittaneen Suden dekkarin lukutilaisuudessa, jonka päätteeksi kuulijana mukana ollut yksityisetsivä tuli jättämään käyntikorttinsa kera saatesanoja: ”palataan.”
– Ensimmäinen ajatukseni oli, että ai näitä on aivan oikeasti olemassa. Kyseinen etsivä oli jäämässä eläkkeelle ja hänellä oli kova tarve päästä kertomaan, mitä kaikkea hänelle on matkan varrella tapahtunut, Susi kertoo.
Istuin nuhruisessa pitseriassa ja yritin selvittää, kuka minua tarkkailee.
Kirjailija kuunteli miehen tarinoita ja pääsi pian mukaan yksityisetsivien koulutuspäiväänkin.
– Sain olla harjoitusseurattavana. Istuin nuhruisessa pitseriassa ja yritin selvittää, kuka minua tarkkailee. Asia ei koskaan selvinnyt.
Susi sai myös osallistua valheenpaljastuskokeeseen sekä käydä Keravan Klondyke-talolla tutustumassa turvallisuusmuseossa, jonne oli koottu tavaroita salapoliisien työstä: piilokameroita, seurantalaitteita ja muun muassa mustetta, joka katoaa näkyvistä.
Vuoden päivät Pauliina Susi jututti yksityisetsiviä eri puolilta Suomea.
– He kertoivat työstään, sen vaatimuksista ja menetelmistä, tarinoivat tyypillisimmistä ja toisaalta myös erikoisimmista toimeksiannoistaan vuosien varrelta.
Tarinoiden lisäksi Susi sai kuulla alaa kohdanneista suurista muutoksista viime vuosikymmenien aikana. Esimerkiksi tiedon saaminen on nykyetsiville huomattavan paljon hankalampaa kuin vielä 1970–1990-luvuilla, jolloin poliisi ja muutkin virkamiehet auttoivat mielellään etsivää ja antoivat tiskin alta paljonkin tietoja. Kaikkein hurjimmat tarinat sijoittuvatkin edellisille vuosikymmenille.
Moni yksityisetsivä saa työssään kohdata myös ihmisiä, joiden oikea auttava taho olisi jokin muu kuin salapoliisi.
– Yksityisetsiville soittaa usein ihmisiä, jotka epäilevät, että heidän puhelintaan kuunnellaan, joku käy kotona siirtelemässä tavaroita tai syömässä mansikat pakastimesta.
Etsivän ammatissa joutuu olemaan herkkä sille, miten tämän tyyppisiä tilanteita hoitaa ja onnistuvatko he ohjaamaan nämä ihmiset eteenpäin oikealle auttavalle taholle.
Etsivät kuuntelevat paljon ihmisten murheita ja yrittävät auttaa, vaikkei siitä mitään toimeksiantoa seuraisikaan.
Pauliina Susi yllättyi myös siitä, miten monenlaisia asioita selvitellään yksityisetsivien kautta ilman, että poliisia otetaan mukaan ollenkaan.
Hänelle selvisi myös se, mistä yksityisetsivä kannattaa tilata ja miten alalle voi kouluttautua. Jos esimeriksi selvitettävään tapaukseen liittyy rikoksen selvittelyä, etsivällä tulee olla vartijan koulutus ja poliisin lupa.
Suomessa lähes kaikille löytyy oma yhdistys. Niin myös yksityisetsiville, oikein kaksin kappalein. Etsivät suosittelevat käyttämään yhdistykseen kuuluvan henkilön palveluita, sillä käytännössä kuka tahansa voi kertoa olevansa yksityisetsivä.