Koronakoirat nuuskivat nyt kasvomaskeja rakennustyömaalla Helsingissä

SRV tuo ensimmäisenä Suomessa koronakoirat työmaalle. SRV
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

SRV:n Helsingin Meilahden Siltasairaalan työmaalla on käynnistetty kokeilu, jossa koronakoirat tuodaan ensimmäisenä Suomessa suoraan työmaalle. Koirat tekevät haistelun paikan päällä, mikä nopeuttaa testausprosessia merkittävästi: koiran merkkaukset saadaan välittömästi testattavan odottaessa.

Työmaakokeilussa koronakoirille annetaan haisteltavaksi käytetty kasvomaski. Koira tekee maskista hajuerottelun ja etsii viitteitä koronaviruksesta. Jos koira tunnistaa koronaviruksen, ohjataan kyseinen henkilö laboratoriotesteihin.

– Koronakoirapilotti on otettu vastaan työmaalla todella hyvin, ja koiratestaus on herättänyt suurta mielenkiintoa. On hienoa, jos pystyisimme koirien avulla tunnistamaan oireettomia tartuntoja ja ennaltaehkäisemään tartunnan leviämistä, kertoo SRV:n turvallisuuspäällikkö Aleksi Auer tiedotteessa.

Koronakoira pystyy tunnistamaan viruksen jopa neljä päivää etuajassa ennen kuin virus näkyy testeissä tai ehtii kehittyä tartuttavaksi taudiksi, joten osa tartunnoista voidaan todeta mahdollisesti ennaltaehkäisevästi.

Kokeilu toteutetaan Polarscent Oy:n kanssa, joka tarjoaa koirien hajuerottelukykyyn perustuvia testipalveluita. Työmaalla työskentelevät koirat Kosti, 8 vuotta, sekä Rele, 5 vuotta, ovat Suomen koronakoirien huippuluokkaa, ja ovat tehneet jo ansiokkaan uran muun muassa Helsinki-Vantaan lentokentällä ja Helsingin yliopistolla.

Siltasairaalan työmaalla työskentelee parhaillaan noin 400 henkilöä. Kyseisellä työmaalla, kuten muillakin SRV:n työmailla, on voimassa maskipakko. Työmaalla on tähän mennessä testattu yhteensä noin 200 kasvomaskia. Koronakoiratestausta tehdään nyt ensimmäistä kertaa työmaaolosuhteissa, ja pilotin tarkoituksena on löytää luotettava ja toimiva toimintatapa näihin olosuhteisiin.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut