Peruna- ja Muna- ja Kiitos! -kirjoistaan tunnettu ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäki on tarttunut koronaa sarvista.
– Kun asuu yksin ja tekee kotona töitä pienessä asunnossa päivät pitkät, seinät kaatuvat päälle. Kaipaan ihmisten spontaaneja hymyjä kahviloissa ja sitä, että minulle tehdään täydellinen macchiato ja ympärillä on puheensorinaa. Korona-aika on ollut hirveän yksinäistä, yksin asuvalle vieläkin yksinäisempää. Jopa surullista aikaa.
Mansikkamäki on alkanut syödä osan aamiaisistaan yhden ystävän kanssa.
– Hänellä ei ole ollut töitä vuoteen koronan takia ja rahat ovat vähissä. Työssä käyvänä olen tehnyt aamiaisia ja näin jakanut iloa myös hänelle saaden samalla itselleni seuraa.
Mansikkamäki kertoo järjestäneensä myös pitkiä illallisia ystävien kanssa.
– Herkutellaan vähän paremmilla viineillä ja hyvällä ruoalla.
– Kokkaan muutenkin paljon, mutta nyt korona-aikana olen ehkä leiponut entistä enemmän.
Hän leipoo hapanjuureen, joten leivän teko on pitkä prosessi, mutta siihen on etätöissä aikaa.
– Se on ollut hauskaa. Tästä pääsevät sitten nauttimaan ystävät ja sukulaiset. Tuoretta leipää on tarjolla aina.
Ruoantilauspalveluita Mansikkamäki ei ole käyttänyt koskaan.
– En tajua ideaa. Käyn ravintolassa, koska haluan syödä muiden tekemää ruokaa ja nauttia siitä, että joku laittaa minulle ruoan esille, tarjoilee ja tiskaa astiat puolestani. Miksi maksaisin saman hinnan kotiinkuljetetusta, jäähtyneestä ja pahvipakkauksessa kuljetetusta ruoasta? Hinta–laatusuhde ei kohtaa.
Mansikkamäki myöntää kuitenkin tilanneensa etukäteen noutoruokaa.
– Pari kertaa Tähtikokin ruokakassin, mutta sekin on niin pirun työlästä tekemistä ja tulee hirveä sotku keittiöön kokatessa, joten siinäkään ei ihan se hinta–laatusuhde kohtaa. Odotan, että pääsen taas ravintolaan.
Viime viikolla hän bongasi ravintola Inarin tähtikokin Kim Mikkolan Koti by Kim Mikkola -konseptin, jossa myydään kotiruokaa viidellä eurolla.
– Näitä haen kerralla 3-4 ja pakastan osan. Tuon verran voin lounaasta maksaa, kun sen joutuu kotona lämmittämään.
– Minulla ei ole edes mikroaaltouunia, joten lämmittäminen on vähän haastavaa. Siksi teen itse mieluusti ruoan itse, ettei tarvitse lämmittää mitään, Mansikkamäki tunnustaa.