Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suosittu tekstiilikauppa laittaa ovet kiinni toistaiseksi – väkeä ei käy myymälöissä tarpeeksi

Kodintekstiili- ja designyritys Finlayson sulkee 19 myymäläänsä eri puolilla Suomea 6. huhtikuuta alkaen toistaiseksi koronan johdosta. Auki jää neljä pysyvää ja neljä pop up -myymälää, tiedottaa Finlayson.

Myymälöistä avoimina pysyvät Espoon Sellon, Vantaan Jumbon, Tampereen Kuninkaankadun ja Lahden Karisman myymälät sekä Helsingin Kampin, Humppilan, Lempäälän Ideaparkin ja Lohjan ABC:n pop up -myymälät.

Tiedotteen mukaan julkinen keskustelu koronan ympärillä on saanut suomalaiset rajoittamaan liikkumistaan merkittävästi tänä keväänä, mikä pakottaa Finlaysonin tähän ratkaisuun.

– Finlaysonin myymälöiden ohivirtausmittareiden mukaan Suomi on käytännössä pysähdyksissä, sillä asiakasliikenne on jopa hiljaisemmalla tasolla kuin viime kevään pahimman koronakurimuksen keskellä. Suomalaiset ovat selkeästi vastuullista ja itseohjautuvaa porukkaa, joka on itse rajoittanut vahvasti ulkonaliikkumistaan ilman varsinaisia rajoituksia. Suomi on siirtynyt verkkoon tekemään ostoksiaan, sanoo Finlaysonin toimitusjohtaja Mikko Koponen tiedotteessa.

Myymälät ovat kiinni siihen asti, kunnes ihmiset taas palaavat kaduille ja kauppakeskuksiin.

– Odotamme luottavaisina, että pääsemme avaamaan myymälät uudelleen jo ennen kesää, Koponen jatkaa.

Finlayson laittaa kaikki panostukset nyt verkkokauppaan.