"Poikani ja hänen perheensä sairastuivat ensimmäisten joukossa" – Helsinkiläinen Annu, 68, odotti "villiä ja vapaata" eläkeaikaa, mutta korona muutti kaiken

Elämä: Eläkkeelle päässeiden elämää ja uutta rytmiä sävyttävät vahvasti koronarajoitukset.

Viime kesänä Annu Brotherukselle järjestyi vain yksi autoreissu Baltian pikkukyliin. Annu Brotherus
Anniina Virtanen

Anniina Virtanen

Töölössä asuva Annu Brotherus, 68, odotti eläkkeelle jäämistä innolla. Menevälle ja paljon reissaavalle Brotherukselle uusi elämänvaihe on näyttäytynyt kuitenkin hyvin toisenlaisena kuin hän oli kuvitellut.

Broherus jäi eläkkeelle helmikuun alussa 2020. Juuri ennen koronaa hän ehti tehdä Välimeren-risteilyn ystäviensä kansa.

– Kun tulin risteilyltä, korona pamahti päälle ja ensimmäisten joukossa poikani ja hänen perheensä sairastuivat. Se oli rankkaa aikaa, hän sanoo.

Myös Brotheruksen läheinen ystävä sairastui koronaan vakavasti ja mökkituttava kuoli siihen vuosi sitten.

Synkkää aikaa helpotti hieman se, että talvi oli ollut lumeton, ja töiden päättymisen ansiosta Brotherus pääsi aloittamaan kevättyöt mökillä aikaisin keväällä. Sekin helpotti, ettei vielä vuosi sitten tiennyt, kuinka pitkään tilanne jatkuu.

– Korona oli silloin niin uutta. Se oli tuntematon ja pelottava uhka.

Puuttuu sellainen normaali puheensorina, ilo ja nauru.

Brotherus teki pitkän työuran Helsingin yliopistolla opettajaksi kouluttautuvien opettajana. Eläkkeelle oli jo runsaasti suunnitelmia.

– Ei tarvitse ajatella loma-aikoja, koska pääsee minnekin, vaan voi ajankäytöllisesti olla 'villi ja vapaa. Pääsee matkustelemaan ja näyttelyihin päiväsaikaan, hän luettelee.

Brotherus olisi täyttänyt päivänsä niiden lisäksi muun muassa teattereilla ja taidemuseokäynneillä.

– Ennen sulkuja ehdin käydä Taidehallin ryijynäyttelyssä, mutta Amoksen ”Egyptiläiseen” en ole päässyt. Elokuvista Toven ehdin nähdä. Nyt olen Yle Areenan ja Netflixin ahkerampi käyttäjä.

Korona rajoittaa myös uusien ihmisten tapaamista – Puolitoista vuotta sinkkuna ollut Sanni, 25: "Tuntuu, että parisuhteessa olevat tuomitsevat"

Tilanteen pitkittymistä kuvaa se, että Brotheruksen ostama lippu Lillanin Once-esitykseen on siirtynyt jo neljä kertaa eteenpäin, tällä kertaa marraskuulle.

Brotheruksen kirjakerho siirtyi Teamsiin etätapaamiseen.

– Nyt käymme vain kirjoja läpi, ja siitä puuttuu sellainen normaali puheensorina, ilo ja nauru.

Hän arvostaa vuorovaikutusta kasvokkain ja siksi ikävintä koronassa on ollut sosiaalisen elämän typistyminen.

– Kuten tapaamiset kaupungilla, kuohuviinilasillisten nauttiminen, ravintolakäynnit yhdessä, illanistujaiset ja niin edelleen, Brotherus toteaa.

Joistain asioista Brotherus on pitänyt korona-aikanakin kiinni. Hän on esimerkiksi nähnyt harkitusti poikiensa perheitä ja lapsenlapsiaan sekä pientä ystäväporukkaa.

– Kaikesta huolimatta en ole hysteerinen tai epätoivoinen. Noudatan niitä suosituksia mitä on, mutta en enempää.

Avioeroja haetaan Helsingissä viime vuotta enemmän – asiantuntija: Nyt näkyy sama ilmiö kuin yleensä kesälomien jälkeen

Kuka?

Annu Brotherus

Pääsi eläkkeelle juuri ennen koronapandemiaa.

Opettajakouluttaja vuodesta 1987.

Vuodesta 1995 alkaen Helsingin yliopistossa yliopiston lehtorina.

Hotellipomo Merja Koski syynää lomillaan käyttämiensä hotellien palvelutasoa – Thaimaassa palvelu oli ensiluokkaista, mutta "Berliinissä kaikki meni pieleen"

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut