Lauttasaaren liikuntapuistoon rakenteilla olevat kuntoportaat otetaan käyttöön vasta toukokuun toisella viikolla. Alunperin portaat oli tarkoitus avata huhtikuussa, mutta portaiden valaistukseen liittyviä osia on odoteltu jo aiemmin ja ne puuttuvat edelleen.
– Portaiden lisäosia odotellaan vieläkin. Avaaminen siirtyy toukokuun toiselle viikolle. Tällä hetkellä näyttää tuskastuttavasti siltä kuin siellä ei tapahtuisi mitään, toteaa kaupunkiympäristön projektipäällikkö Touko Leppänen.
Entisen hyppyrimäen paikalle rakennettavissa portaissa on 148 askelmaa ja nousua 21,5 metriä. Portaiden juurelle on tulossa opastaulu.
Helsingin Uutiset (HU 11.–12.4.) kertoi viikko sitten portaiden rakentamisesta. Vielä tuolloin aikataulu portaiden käyttöönotolle oli huhtikuu.