Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Upeat remonttikuvat Hakaniemen kauppahallin sisältä julki – uutta ravintolaa etsitään jo

Hakaniemen kauppahallin peruskorjaus on edennyt ensimmäisen kerroksen sisätilojen sisustukseen.

–  Kakkoskerroksen alkuperäisten kauppahalliloosien konservointi on jo pitkällä, projektinjohtaja Mika Kontkanen kertoo tiedotteessa.

Vuonna 2018 alkaneen remontin on määrä valmistua kesällä 2022.

Remontissa hallin välikatto puretaan ja Hakaniemen torin puoleisia ikkunoita suurennetaan. Näin 1914 valmistuneen hallin sisätiloista tulee kaupungin mukaan aiempaa korkeammat, valoisammat ja avarammat. Kakkoskerroksessa sijainneet kauppiaiden sosiaalitilat siirretään kellaritiloihin.

Yläkertaan vapautuu tila uudelle ravintolalle, johon kaupunki etsii parhaillaan yrittäjää.

– Uusi ravintola voi myös laajentaa toimintaansa kauppahallin ensimmäiseen kerroksen yhteiselle asiakaspaikka-alueelle ja torin puoleiselle seinustalle rakennettavalle etelään suuntautuvalle terassille, kaupunki kertoo.

Kontkasen mukaan remontin lopullinen valmistumisajankohta riippuu huoltopihan ja sen pihakannen valmistumisesta. Aiemmin hallin edessä sijainnut huoltopiha siirretään remontin myötä maan alle. Huoltopihan kautta toimivat esimerkiksi hallin jätehuolto ja tavarantoimitus kauppiaille.

Alunperin remontin piti valmistua vuonna 2021. Aikataulu muuttui, koska urakkaan lisättiin huoltopiha hissikuiluineen sekä yhteys metroaseman lippuhalliin.

Hakaniemen torilla oleva suosittu evakkohalli puretaan, kun vanhan hallin remontti valmistuu.

–  Väliaikaisen hallin rakennuslupa umpeutuu ensi vuonna, ja lisäksi tarvitaan tilaa torin kunnostamiselle ja torin alle rakennettavan pysäköintihallin portaikon, hissihallin ja ilmanvaihtokuilujen rakentamiselle, Hakaniemen alueen projektinjohtaja Sirpa Kallio Helsingin kaupungin aluerakentamisyksiköstä kertoo tiedotteessa.

Purkamisen jälkeen torin ulkotorimyynnille vapautuu lisää tilaa.

– Tällä hetkellä punnitaan vaihtoehtoja väliaikaisen hallin jatkokäytölle. Todennäköisesti se lähtee väistötiloiksi jonnekin muualle.