Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Triplaan avattiin uusi trendimyymälä: eteen syntyi heti pitkä jono – "Jouduttiin pyytämään apuvoimia"

Triplan kauppakeskukseen avattiin torstaina uusi kahvilantapainen Qualitea-myymälä, jossa valmistetaan aasialaisia bubble tea- eli kuplatee-juomia.

Palleroteeksikin kutsuttu juoma valmistetaan maidosta, teestä ja esimerkiksi makusiirapeista. Nimensä se on saanut tapiokapalloista, joiden on tarkoitus poksahdella suussa.

Qualitea-yritys kertoo, että juoman suomalaiseen makuun tehty versio on aasialaista makeampi, eikä teen maku ole liian dominoiva.

Taiwanissa kehitetty juoma on noussut viime vuosien aikana suureksi trendiksi nuorten keskuudessa. Ilmiö on näkynyt etenkin sosiaalisessa mediassa. Helsingissä kuplatee-yrityksiä on puolenkymmentä.

Tarjoushintaan juomia myynyt Qualitea herätti suurta mielenkiintoa heti avajaispäivänä.

Turvaväleistä johtuen jono venyi pitkälle asemahalliin ja sitä ohjattiin rajaustolpilla. Yritys oli varautunut suuriin asiakasmääriin, mutta suosio pääsi silti yllättämään.

– Jouduttiin pyytämään apuvoimia. Parhaillaan meitä oli 11 henkeä hommissa, sanoo yrittäjä Luckie Bao.

Qualitean on tarkoitus laajentua ketjuksi Suomen suurimpiin kaupunkeihin.

Triplaan on aukeamassa myös suomalainen Kitty's Milkshake Bar. Avajaiset ovat vappupäivänä. Näyttäviä pirtelöitä valmistava ketju toimii jo Espoon Isossa Omenassa.

Vappuaattona aukeaa myös O'Learys-ravintolan uusi terassi.

Vappupäivänä 1. toukokuuta ensimmäisen kerroksen Market Zoohon aukeaa Crazy Bing -niminen ravintola.

-Crazy Bing tarjoaa kiinalaisia Bing-annoksia, joissa Bing-leipä täytetään asiakkaan toiveen mukaisilla täytteillä. Täytteeksi asiakas voi valita esimerkiksi Kung Po-kanaa tai sipulia ja naudan lihaa sekä kasviksia. Tarjolla on myös pieniä aitokiinalaisia katukeittiöannoksia, sanoo kauppakeskusjohtaja Kati Kivimäki.

Korona-aikana Triplaan on avattu vain vähän uusia ravintoloita ja kahviloita. Joulukuussa Triplan neljänteen kerrokseen avattiin suklaaputouksista tunnettu Cacao Chocolate & Coffee House. Ensimmäisen kerroksen Mari's Treehouse muutti isompiin tiloihin tammikuussa.

Oikaisu 21.4. Kitty’s Milkshake Bar aukeaa 1.5. Jutussa kerrottiin aiemmin, että avajaiset ovat vappuaattona 30.4. Juttua täydennetty 18.4. Kati Kivimäen kommenteilla.